Taas yksi harjoittelu takana päin

Nyt taas väliin niitä opiskelukuulumisia. Enpä tosiaan kuukausi sitten ihan odottanut, että tosiaankin jaksaisin vielä yhden harjoittelun tehdä, mutta niin vaan loppuun asti mentiin. Olin jo siinä tammikuun lopussa vähän omaa päätä kääntämässä siihen suuntaan, että jäisin vaan äippälomalle, mutta sitten kun olotila oli kuitenkin niin hyvä ja koulustakin ihan varta vasten vielä soitettiin, että mikä minun tilanne oikein on (olivat jo kuulleet huhua, että olisin synnyttänytkin!) niin ajattelin, että jospa nyt kuitenkin edes alottaisin - hyvä, jos puolet ehtisin tehdä niin olisi sekin eteenpäin.

Nyt mennyt harjoittelu oli hyvää jatkoa sille edelliselle leikkaussaliharjoittelulle. Pääsin nimittäin hoitoprosessin seuraavaan osaan eli leikkauksenjälkeiseen osastohoitoon. En hirveästi tiennyt, mitä harjoittelulta odottaa ja siksikin oli positiivinen yllätys, että viihdyin tuolla osastolla tosi hyvin. Varmasti sinällään lisäsi omaakin motivaatiota käydä koko harjoittelu loppuun vielä äippälomankin aikaan.

Paljon tuli taas opittua uutta asiaa. Päällimmäisenä monia perushoitotyön juttuja, mutta sitten esimerkiksi kipulääkitysasioita ja potilaiden voinnin tarkkailemista. Ainakin omat kädentaidot lisääntyi paljon. Eniten harmittavinta oli, että muutaman potilaan kohdalla pääsin yrittämään kanylointia ja eihän se onnistunut. Ensimmäisellä potilaalla oli jopa todella hyvät suonet, mutta niin vaan se aina meni suonen ohi ja puhkaisi lopulta suonen. Toivottavasti seuraavassa harjoittelussa sais tästäkin onnistuneen kokemuksen, muuten jää kyllä sh-ura haaveeksi...

Oma vointi on pysynyt yllättävän hyvänä. Loppua kohti alkoi kello viiden heräämiset painamaan ja eipä iltaisin ollut energiaa juuri enää mihinkään ylimääräiseen, jalat ylhäällä sai välillä maata sohvalla. Mutta esim. supisteluja mulla alkoi ilmaantua vasta viimeisellä viikolla ja niitäkin yleensä sitten vasta kotona lepäillessä, että ei sinällään haitanneet. Tuolla nyt ei hirveästi työ ollut fyysistä, joitakin nostoja että kahden hoitajan turvin ne tehtiin, muuten kyllä yksinkin saatoin vähän olla potilaiden tukena, mutta pääosin kun potilaat on omatoimisia kävelemään niin ei itsellekään ollut se puoli ongelma. Haastavinta kaikesta oli lähinnä työvuorojen pähkäily, kun en ois millään aamuisin itse ehtinyt viedä lapsia hoitoon ja ehtiä seitsemän aamuvuoroon. Siispä on saanut mieskin kyyditä lapsia aamuvarhain hoitoon. (Monesti mietinkin, että kyllä olisi yksinhuoltajana ihan mahdotonta tällainen opiskelu/työ...) Teinkin sitten paljon myös vklp-vuoroja, kun lapset saattoi olla isänsä luona ja itse tehdä vaikka ilta-aamuvuoron perätysten. Lisäksi omat haasteensa toi se, että mulla jäi edellisestä harjoittelusta kaksi päivää korvattavaa, eli ne jouduin tekemään tämän harjoittelun kanssa päällekkäin, lisäksi on useampi päivä pitänyt käyttää koululla viime syksyltä rästiin jääneen opintojakson sekä vielä keväällä tulevan kurssin simulaatioharjoituksia varten. Eli varsinaisia vapaapäiviä ei ole kovin monta ollut tässä viimeisen kuukauden aikana ja todellakin tuntuu siltä, että nyt on lomansa ansainnut!

Vielä tässä kevään opintojen osalta jännitän sitä, että pääsenkö ensi viikolla vielä kouluun vai jääkö väkisin pari kurssia tekemättä. Mutta ainakin huhtikuu sitä seuraava kuukausi tulee olemaan (lähes) lomaa ja sitten taas meillä olisi tälle keväälle parina viikkona lähiopetustunteja, joille kyllä olen suunnitellut osallistuvani vaikkapa vauveli mukana.