Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesäpäiviä

Tuntuuko kenestäkään muusta, että tää kesä etenee taas pikavauhtia? Ehkä osansa oli sillä, että varsinaisia kesäpäiviä sai odotella pitkälle kesäkuuhun. Ainakin täällä oli kylmät ilmat vielä kesäkuun puoliväliin ja oikeastaan vasta siitä saakka on tuntunut Kesältä.


Sitten taas on nuo omat opiskelutkin kesäkuulla vieneet sen verran aikaa, että ei oo itse edes kunnolla päässyt kesämoodiin. Esimerkiksi viime vuonna (ja toissa vuonna) puistoiltiin paljon lasten kanssa. Ihanaa ois aamulla vaan käydä kaupan kautta hakemassa vähän evästä ja mennä johonkin lähileikkipuistoon tai ajella autolla vähän kauemmaksikin, mutta siihen ei oo nyt kauheasti ollut aikaa.


Onneksi lapset on vähään tyytyväisiä ja pienistäkin lämpimistä päivistä on otettu ilo irti. Lapset ite on kyllä aika hyviä keksimään mieluistaa tekemistä, ja ihan Sn omasta ehdotuksesta pääsi kylpyammekin eräs aamu minun pikkuruiselle takapihalle.


Samaten on kyllä aikomus ollut kyläillä kesällä mahdollisimman paljon. Vielä nyt ei kovin kauaksi olla päästy, mutta lapset tykkää kyllä käydä ihan vaikka "monessa kodissa" käymässä ja yökylässä.


Minulla tosiaan toinen työharjoittelujakso päättyi ja oon sen jälkeen päässyt heittämään vähän keikkatöitä. Ihana tehdä oman alan töitä, vaikka ei vielä mitään vakituista paikkaa olekkaan. Eikä se oikeastaan haittaakaan, tähän elämäntilanteeseen sopii oikein hyvin käydä silloin tällöin töissä ja viettää lasten kanssa vapaapäiviä välissä. Heinäkuussa on päiväkoti kiinni, eli vaatii vähän enemmän hoitojärjestelyitä työpäiville, mutta eihän sitä tiedä syksyn päälle, jos voisi tehdä töitä vähän enemmänkin.


Juhannuskin meni eli päivät alkaa taittamaan kohti syksyä. Toisaalta oon kyllä sitä mieltä, että keskikesän juhlan voisi ihan hyvin siirtää kahta viikkoa myöhemmäksi. Yleensä kun se tuntuu kesältä vasta heinäkuussa ja pitkälle elokuuhun. Onneksi omat koulut alkaa tosiaan vasta elokuun loppupuolella eli vähän voi henkäistä välissä.


Parhaimmat kesäpäivät taitaa olla vasta tulossa, ja suunnitelmissa on reissuja lähelle ja kauas, uimista, retkeilyä ja kaveritreffejä. Vielä jos itse saisi aikaa omille harrastuksille, ompeluita voisi tehdä enemmän ja liikunnatkin on taas niin vähäisiä, että hävettää... Koitan kuitenkin olla aikatauluttamatta liikaa mitään ja muistaa itekkin nukkua välissä. Ainakin viime viikot on menneet ihan väsymyksen piikkiin ja aamulla unta on onneksi riittänyt normaalia enemmän. Kuitenkin pitää muistaa välillä myös vähän rauhoittua ja levätä, niin jaksaa taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!