Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

lauantai 29. heinäkuuta 2017

2-vuotissynttärit

Pikkumiehellä oli viikko sitten sunnuntaina synttäripäivä. Alun perin olin ajatellut pitää juhlat silloin, mutta sainkin pitkän työvuoron ko. päivälle, eli suunnitelmaa piti vähän muuttaa. Seuraava vapaapäivä sattuikin heti maanantaille ja kun vieraillekin päivä tuntui sopivan jopa paremmin kuin viikonloppu, niin juhlittiin sitten maanantaina.



Työvuorojen vuoksi piti ajoittaa leipomisetkin useammalle päivälle. Lauantai-iltana tein kakkupohjat, sunnuntai-iltana täyttelin ja maanantai-aamuna leipasin vielä broileripiirakan, juustokakun ja täytin kaksi muuta kakkua. Lisäksi piti maanantaina vielä ajella kaupasta ostamassa tuoreita mansikoita, koska eipä nuita sunnuntaina enää seitsemän jälkeen illasta kaupassa ollut.



Synttärisankarillakaan ei onneksi aika tullut tällä välin pitkäksi. Tämä kaikista moottorikulkuneuvoista kiinnostunut poika pääsi ajamaan traktorilla ja ei tietenkään olisi halunnut enää poiskaan tulla!



Vieraita kutsuin reipas parisenkymmentä ja ihan kaikki kuitenkaan eivät paikalle päässeet, mutta hyvin riitti hulinaa silti iltaan saakka. Tarjolla oli monen sortin keksiä ja herkkuja. Juustokakussa oli kinuskipäärynä-vadelma-vaniljakerrokset, ja muut kakut olivat mokkakakku ja mansikkatäytekakku. Vaikka hyvin kakut kävivätkin kaupaksi, niin jäihän noista itselle silti taas syötävää. Mansikkakakku onneksi on jo tuhottu, mutta voi olla, että muita kakkuja ei pysty kokonaan syömään mitenkään itse pois.






Synttärisankari tykkäsi kyllä saamastaan huomiosta ja kaikista tutuista vieraista, ketä kylässä kävi. Päikkärit pojalla jäivät vartin mittasiksi juuri ennen vieraiden tuloa, joten taattua oli, että molemmat lapset nukahtivat illalla jo kahdeksan jälkeen sohvalle.




Kaikenlaisia lahjoja tuli sopivasti. Itsehän panostin asiaan jo viikko sitten ostamalla lapsille trampoliinin ja tämä tosiaan oli ikään kuin synttärilahja sitten. Synttärivieraat toivat Rlle monenmoista autoa, kaivuria ja traktoria ja hyvä niin, koska ei meillä ennestään näitä vielä ollutkaan. Lisäksi R sai kirjan, merirosvolaivan, karkkia, parikin jalkapalloa sekä hiekkalelusetin, jota varten (kuulemma) pitäisi alkaa hiekkalaatikkoa tuohon pihamaalle tekemään.


Nyt on kesän synttäriputki onneksi taas vähäksi aikaa ohi, onhan tässä tullut juhlittua monet serkut, pikkuserkut ja vanhat ja uudet sukulaiset läpi parin viime kuun aikana. Seuraaviin omiin juhliin on taas onneksi pitkä aika, sitä odotellessa jos saisi tämän sokeriputken katkaistua. :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!