Instagram @sarkkuk

maanantai 15. toukokuuta 2017

Äitienpäivänä ♥

Kiirettä pitelee, mutta tässä muutama vilautus meidän äitienpäivästä...




Kakun kanssa meni kaikki pieleen ihan alusta saakka, alkaen siitä, että sokerin määrä oli tuplat ja päättyen siihen, että kermaa ei ollut tarpeeksi. Sn kanssa yhdessä tehtiin marsipaanista koristeet ja S sai myös koristella kakun, kun olin ensin pursotellut (liian vähät) kermat sen päälle. Kakun oli tarkoitus päätyä mummulle, mutta kun ei sinne asti lähdettykään, niin lupasin Slle, että tehdään sitten yhdessä mummulle uusi kakku, kun sinne seuraavan kerran mennään. (Jospa se onnistuisi paremmin.) Kakku onneksi maistui hyvältä ja R oppi sanomaan ensimmäisen kaksisanaisen lauseensa, [l]issää kakkua.





Lapset oli päiväkodissa askarrelleet äitienpäiväsalaisuuksia. Slla oli pieniä vaikeuksia pitää lahjukset salassa, jo toissaviikolla ilmaisi, että he on tehneet päiväkodissa salaisuusjuttuja, mutta äitille ei saa niistä kertoa. Perjantaina sitten pääsi suusta jo, mitä olivat tehneet mutta sellofaanilla oli ne "muffinssit" eli suklaa-riisimurokakut päällystetty, eli ei haitannut, vaikka vähän lipsahtikin jo. Riisityynyn S omi jo itselleen omiin leikkeihinsä, saa nähdä, saanko sitä itse enää käyttöön ollenkaan. :D




Ilmat on olleet kyllä aivan jotain muuta kuin keväiset, mutta niinhän nuo vaikuttaa olleen muuallakin Suomessa. Jospa se tästä vielä kesäkuuta kohti mennessä vähän kirkastuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!