Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Buzzador: Testissä Cheerios Kauramurot

Olen Buzzador ja mukana buzzaamassa Cheerios-muroista.




Tällä kertaa Buzzador-kampanjassa saimme testattavaksemme Nestlé Cereals -sarjan Cheerios Kauramuroja. Saimme omaan postilaatikkoomme kuljetettuna muropaketin sekä kampanjasta kertovan infolehdykän.



Aamiaisen tulisi olla päivän tärkein ateria, sillä yöunien jälkeen verensokeritaso on alhaalla. Jos ei aamulla syö mitään, käy helposti niin, että väsyy ja ruokahalu kasvaa seuraavaan ruokailuun mennessä. Helposti käy niin, että lounaalla tulee syötyä liikaa tai tulee napsittua suuhun sitten sellaista, mikä vie nopeasti nälän mutta ei ehkä ravitsemuksellisesti ole järkevää. Kun aloittaa päivän täysjyvällä, niin myös vatsa voi paremmin ja kylläisyyden tunne säilyy pitempään.



Cheerios Kauramurot sisältävät runsaaasti kauraa ja kuituja. Suomalaisina me ollaan totuttu syömään aamuisin kaurapuuroa, mutta joskus niihin puuroihinkin kaipaa vaihtelua. Itse en arkiaamuisin paljon joudu puuroja keittelemään ja viikonloppuinakin monesti sitä haluaisi keksiä jotain muuta lasten aamupalalle, päiväkodissa varmasti puuroja tulee heilläkin syötyä ihan tarpeeksi. Siksi 92 % kauraa sisältävät murot on hyvä vaihtoehto muroaamiaiselle.



Jos ei aamuisin yleensä kokoonnutakaan saman pöydän ääressä, niin iltaisin sitäkin useammin. Meillä lapset on iltaisin aina kovin pieniruokaisia ja jos heille jotain laittaakin, niin monesti jää syömättä. Sen sijaan useimmiten kun heiltä kysyy mielipidettä iltapalaan, yleensä vastaukseksi saa, että he haluavat syödä muroja. Cheerios Kauramurot sopii siis aivan hyvin myös iltapalaksi ja miksei myös välipalana. Meidän lapsille kauramurot on kyllä kelvanneet ihan hyvin vaikka aina eivät kaikkea jaksakkaan syödä.



Muroja voi aivan hyvin syödä aikuisetkin. Omaan makuuni kauramurot on kuitenkin liian makeita, ainesosaluettelossa sokeri on mainittuna heti toisena. Sen sijaan murojen mukana Buzzador-kampanjassa kuului reseptivinkkejä, ja sieltä teinkin heti kokeeksi kauramurosämpylöitä. Sämpylöiden teossa ylipäänsä on kyllä aina hirveän tarkkaa se sopiva koostumus ja että sämpylöistä tulee sopivan pehmeitä. Täydellisiä sämpylöitä en vielä ole onnistunut tekemään, mutta kyllä nämä syötäväksi kelpasivat ja osa riitti pakastimeenkin. Ite taisin syödä näistä suurimman osan kaikki.



Cheerios kauramuroissa ainesosaluettelossa heti toisena on tosiaan mainittu sokeri, murot sisältävätkin sokeria lähes 10 % eli 9,3 g / 100 g. Kysymys kuuluukin, että minkä vuoksi nämäkin murot täytyy kyllästää sokerilla, sillä makeus kyllä puski liiaksi maussa läpi näidenkin murojen kohdalla. Onhan tämä silti parempi vaihtoehto kuin moni muu kaupan hyllyiltä löytyvä muropakkaus, Esimerkiksi mainittakoon meilläkin usein syötävät Frozen-murot, joissa sokeria löytyy jo yli tuplamäärä, 21 g/100 g (Lähde).


Cheerios Kauramurot on saaneet kuitenkin sydänmerkin, ja siksi uskallankin suositella tuotetta sellaisille, jotka haluaa vaihtoehtoja pieniin välipaloihin ja jotka eivät pienestä sokerin määrästä välitä. Aivan perheen pienimmille en näitä muroja antaisi juuri edellä mainitusta syystä, mutta toisaalta murorinkula silloin tällöin tuskin haittaakaan tekee. Uskoisin kyllä, että meille tulen ostamaan näitä myös jatkossa vaihtelun vuoksi. 





* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Buzzadoriksi? 

Buzzador vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa. Se on ilmaista! 

"Buzzadorina toimimisen pääajatus on juuri se, että kerrot ajatuksistasi ja kokemuksistasi eteenpäin."

Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminnen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä, ja samalla mainita minut buzzaamisen vinkkaajaksi (käyttäjätunnuksella Shine_S)
http://www.buzzador.com/fi?refstr=Shine_S

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Liikunnat vk. 15


Ja vielä palataan vähän ajassa taakse päin eli parin viikon päähän...


Ma: -

Ti:
1,0 km | 8 min 25 s | CrossTrainer (alkul)
45 min | Toiminnallinen sali (PT:n ohjaus)
3,0 km | 24 min 25 s | CrossTrainer (loppul)

Ke:-

To:
0,7 km | 6 min | CrossTrainer (alkul)
45 min | Toiminnallinen sali (PT)
1,5 km | 13 min 25 s | CrossTrainer (loppul)

Pe-La: -

Su:
4,8 km | 49 min | Kävely



"Yhteenveto:
Urheilit 7 kertaa, yhteensä 3 tuntia 11 minuuttia"


Oli kyllä semmonen viikko taas, että hyvin on pyyhkiytynyt pois mielestä, mitä on edes tehnyt. Viikko ennen koulun lähiviikkoa eli se taas tietää sitä, että on joutunut istuun nokka kiinni kirjassa ja tietokoneessa. Kaksi "pakollista" salikäyntiä piti ujuttaa arkipäiviin. En kyllä muista sitäkään, että mitähän tuolla salilla on sitten tullut tehtyä. Vissiin toinen näistä sisältää HIITin ja toinen sitten vähän jotain muuta harjottelua. Mehän ollaan nyt jo useamman viikon ajan tehty noin joka toinen treeni HIITtinä (High Intensity Interval Training) 40 min mittaisena harjoitteluna ja nehän on kyllä olleet tehokkaita. Paljon on nyt treenattu niissä mm. etunojakyykkyä, vatsalihaksia eri tavoin ja sitten yläselkää esim. pystypunnerruksin. Burbeeta ja hyppyjä boksin yli on tainnut olla nyt jokaisessa HIITissä, ja se on itelle ehkä henk.koht. se pahin nakki ja huomaa kyllä, että eipä sitä oo paljon elämänsä aikana tullut hypittyä... Eli vaikeaa on ja hankalalta tuntuu, mutta erilaiset hypythän mm. vahvistaa hyvin luustoa (jonka kehitys tässä iässä alkaa mennä sitten pelkkää alamäkeä eteen päin) eli kärsimysten kautta voittoon...



Sittenhän olikin pääsiäisviikonloppu ja ihan hyvä, että sai justiinsa alle tuon salitreenin. Jouduin tosin keskeyttämään treenin siinä vaiheessa, kun huomasin, että lasten päiväkodista oli koitettu soittaa ja sain viestiä, että nuorimmaisella on kuumetta. Meni sitten pääsiäisviikonloppu lasten sairastellessa ja tarttuihan tuo lopulta sitten kaikkiin - paitsi onneksi ei itseeni! Piti siis muutama päivä kököttää sisätiloissa. Sunnuntaille oli kuitenkin oma mitta täysi sisällä olosta eli pakko oli käydä sitten pienellä happihyppelyllä. Taas vähän erilaisia virikkeitä ihan uusista lenkkimaisemista.




Sattui tosiaan myös olemaan oma syntymäpäivä viikon lopuksi ja kun nyt tätä kiirettä olen voivotellut, niin näkyi se tässäkin... Alunperin oli suunnitelma käydä mm. pitkästä aikaa viihteen puolella, mutta kun yöunet sairaan lapsen kanssa taas oli mitä oli, niin vei viimeisetkin menohalut. Vaihtoehtoinen rauhallinen koti-ilta oli kyllä paljon parempi ajanviettotapa. Alkaa olla vissiin jo sen verran kalkkeutunut, että ihan mielellään viettikin muutaman päivän tekemättä juuri mitään. Lapsetkin tais tykätä siitä, että ihan vaan oltiin, vaikka heidänkin varalleen olin ehtinyt miettinyt monenlaista menoa mutta eipä sitä sairaana tullut mihinkään heidän kanssaan mentyä. Ja ihan hyvä se oli näinkin, yliväsyneenä ei kyllä kannata edes liikaa suunnitella. Loppukevät on myös vähän hankalaa aikataulullisesti monen asian suhteen eli saapa nyt nähdä, mihin kaikkeen sitä repiää.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Liikunnat vk. 14

Palataan hieman ajassa taaksepäin...


Ma:-

Ti:
10,5 km | 2 h 05 min | Vaunulenkkeilyä

Ke:
1,01 km | 8 min 10 s  | Crosstrainer
30 min | HIIT-treeni (PT)
1,01 km | 8 min 5 s  | Crosstrainer

To:
Ulkoilua ja kävelyä jäällä 3,5 km 1 h 12 min + 2,4 km - 47 min

Pe:
1,0 km | 8 min 5 s | Crosstrainer
45 min | Toiminnallinen sali (PT) - ylävartaloa sis. mm. etukyykkyjä ja kulmasoutuja 20 kg, ojentajatreeniä
3,0 km | 25 min 5 s | Crosstrainer

La-Su: -

"Yhteenveto: 
Urheilit 9 kertaa, yhteensä 6 tuntia 25 minuuttia"



Tässä siis hommailuja parin viikon takaa. Mukavasti kertyi taas tunteja. Salille ehti kaksi kertaa ja tällä viikolla painottui sitten enemmän tuo toiminnallinen puoli. HIIT:tiä sisältyi ja ihan uutena ohjelmistoon otettiin etukyykyt, jonka tekniikan opin sen verran hyvin, että uskalsi jo tehdä muutaman sarjan toiston 20 kg painoilla.

Hektisen arjen vastapainoksi tuli retkeiltyä. Oon jo pidemmän aikaa miettinyt, jos oisin talven aikana käynyt hiihtäen Iin Röytässä, mutta eipä tuonne ole joutanut. Nyt alkoi olla sitten aika lailla viimeiset mahdollisuudet päästä saarelle jäätä pitkin. Ja todellakin viimeiset, suoraan sanoen vähän epäilytti, että tullaanko ees pääsemään kuivana perille saakka saatikka autolle enää takaisin ollenkaan... Retkikumppaniin oli siis kyllä luottamus kova ja sen verran sai minutkin vakuutettua, että mentiin kuin mentiinkin saarella käymään. Kotiseututuntemus se vaan vahvistuu! Ihan viime metreillä takaisin päin autolle sen verran sai jäätä rikki alta, että kengät kastui... Saari oli kyllä ihan kivan oloinen paikka, ja varmasti kesälläkin ihan mukavan näköinen mutta sitten pitäisikin olla jo vene tuonne päästäkseen.



Semmoinen viikko se, lisää rästipostauksia tulee kun tulee...

torstai 6. huhtikuuta 2017

Buzzador: Mini Babybel -juustot


Olen Buzzador ja olen mukana buzzaamassa  Mini Babybel -juustoista.


Lapsiperheessä välillä hyvät vinkit pienten välipalojen suhteen ovat tervetulleita. Siksi Buzzadorin uusi kampanja osui meille hyvin kohdalleen. Kampanjan mukana saimme testattavaksi kaksi pientä verkkopussillista Mini Babybel -juustoja. Jokaisessa pussissa on 6 minikokoista juustoa.



Juustot on päällystetty käärepaperilla sekä punaisella vahalla, joka on helppo lapsenkin ottaa käsiinsä ja avata puolitusuraa pitkin. Veikkaan, että ainakin meidän lasten kohdalla osa juuston syömisen hauskuutta oli juurikin tämä pientä sorminäppäryyttä kehittävä toimenpide. Pienempi tosin ei aina malttanut alkaa vahaa edes poistamaan, ennen kuin juustoon oli isketty jo pikkuhampaat kiinni. Niin hyvin näytti nämä minijuustot maistuvan.




Yhden juuston koko on 20g
Jokainen juusto sisältää:
62 kcal
4,8g rasvaa
4,6 g proteiinia
0,36 g suolaa
149 mg kalsiumia
enintään 0,5g hiilihydraatteja

Mini Babybel on 100 % juustoa eikä sisällä säilöntä- tai lisäaineita.



Yleensä juustot ovat kyllä monen ihmisen suosikkeja ja kyllähän näitä lasten lisäksi voi ihan aikuinenkin syödä. Itse tosin tyydyin vain pikkuisen maistamaan ja ihan juustoltahan se maistui. Jätin suosiolla nämä kuitenkin lasten herkuiksi.



Meidän pikkuhiirille juustot näytti kyllä maistuvan hyvin ja niitä osattiin jo erikseen pyytääkin pikkunälkään. Ei mennyt kyllä montaa päivää, että nuo kaksi pussia oli tuhottu. Kunhan kaupasta osuu näitä silmiin, niin täytyy kyllä muistaa ostaa lisää. Jos se tuo kilon juustoköntti jäisi näillä rauhaan, eikä tarvitsisi selän kääntäessään ihmetellä, mihin se juusto hävisi ja löytää se sitten yhden pikkuhiiren sylistä jo jyrsittynä.




* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Buzzadoriksi? 

Buzzador vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa. Se on ilmaista! 

"Buzzadorina toimimisen pääajatus on juuri se, että kerrot ajatuksistasi ja kokemuksistasi eteenpäin."

Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminnen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä, ja samalla mainita minut buzzaamisen vinkkaajaksi (käyttäjätunnuksella Shine_S)
http://www.buzzador.com/fi?refstr=Shine_S

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Liikunnat vk. 13

Tästähän kehkeytyi lopulta ihan mukava viikko.



Ma-Ti: -

Ke:
1,4 km | 11 min 30 sek | Crosstrainer (alkul).
40 min |  HIIT-treeni (4 x 8) (PT:n ohjaus)
1,1 km | 10,0 min | Crosstrainer (loppul.)

To:
4,7 km | 28 min | Juoksu
4 km | 30 min | Vaunujuoksua

Pe:
0,91 km | 7 min 30 sek | Crosstrainer (alkul.)
50 min | Toiminnallinen sali sis. mm. mave 37 kg (4x10), vatsat (PT:n ohjaus)
1,3 | 10 min 5 sek | Crosstrainer (loppul.)

La:
10,4 km | 1 h 5 min | Juoksu

Su:
1 km | 15 min 44 sek | Vaunukävely/-juoksua/ulkoilua
1,4 km | 27 min | Vaunukävely


"Yhteenveto:

Urheilit 12 kertaa, yhteensä 5 tuntia 5 minuuttia."





Alkuviikosta meininki näytti vähän hitaalta, mutta onneksi loppuviikkoa kohden tuli liikuttua enemmänkin. Keskiviikkona oli taas sovitut treenit PT:n kanssa ja taas vuorossa HIIT:tiä (High Intensity Interval Training). Vaikka ne aina on pahoja, niin ei kuitenkaan ollut niin paha, etteikö ekan kierroksen jälkeen ois pikkusen muokattu ohjelmaa ja lisättiin sinne sekä painoja että yksi piste lisää ja johan alkoi tuntumaan. Aikasemmat pari kertaa ollaan tehty puolentunnin HIIT, nyt lisättiin sitten neljäs kierros ja saatiin kymmenen minuuttia lisää treeniä.

Kyllähän se seuraavana päivänä hieman tuntui, mutta ei niin paljon, ettenkö ois iltapäivällä tympiintyny sisällä istumiseen ja hoksasinkin sitten käydä hakemassa lapset päiväkodista lenkkeillen. Tiet alkoi olla jo tosi hyvin sulaneet, paikka paikoin oli enää jäätä. Näitä nyt pitäisi ehdottomasti lisätä viikko-ohjelmaan. Perjantaille taas kävin salilla, tällä kertaa treenattiin PT:n kanssa sitten vähän taas enemmän jalkoja ja keskivartaloa. Alkaakohan muuten kesäkiri poltteleen ihmisiä, en oo nimittäin puoleen vuoteen nähnyt salilla noin paljon ihmisiä, mitä oli perjantaina iltapäivästä. Sain taas uutta saliohjelmaa, ongelmana nyt siis lähinnä ois, että mihinhän väliin minä ehtisin lisätä näitä itsenäisiä salikäyntejä...





Viikonlopulle en oikeastaan ollut suunnitellut sen kummemmin mitään, ajatuksena oli, että jos lauantai-illalle olis ollut hyvä ilma, niin oisin saattanu vaikka jonkun hiihtoretken vetästä. Tuli päivän mittaan kuitenkin enemmän ja vähemmän lunta ja jotain sen tapasta, joten ei oikein se hiihtohomma houkutellut. Kotijoukoilta onneksi tuli ehdotus käydä lenkillä, ja olihan se mentävä sitten. Alkaa olla illat jo sen verran valoisia, että on oikeastaan mukavakin taas tehä tuollasia myöhäisiä lenkkejä. Lunta oli tosiaan tullut ja sen kyllä huomas, enkä uskaltanu ees tiellä kovin täysiä juosta, kun vaikutti olevan melko liukasta. Jospa tämä vielä kuitenkin kevääksi tästä muuttuis.



Sunnuntaina kävin ulkoilemassa lasten kanssa. Ohjelmassa oli makkaranpaistoreissu Nallikarissa ja otin onneksi vaunut mukaan ja jätin auton sen verran kauas, että sai itsekin vähän kävellä. Minulta kysyttiinkin, että ikävöinkö koskaan kaupunkiin asumaan ja kyllähän sitä oikeastaan tuollakin rannan suunnassa taas vähän haikealta tuntui nuo hyvät ulkoilureitit ja maisemat ja se, että kaikki on silti lähellä. Mutta tässä meren äärellähän sitä asuu edelleenkin, joten en kyllä koe menettäneeni mitään, paljon täälläkin on mahdollisuuksia ja alan olla jo ihan kotiutunut tänne seudulle. Ja itse asiassa suunnitelmissa oiskin taas vähän laajentaa tätä kotiseututuntemusta ja retkeillä ihan uusissa paikoissa vielä, kun tämä talvi kantaa!


Tässäpä vielä kuukausitasolla tilastoja. Eri sovelluksilla tämä askelmäärä taas vaihtelee mutta onpahan suuntaa antavaa dataa tän mun aktiivisuusrannekkeen perusteella. Jos jotain yhteenvetoa tässä katselee, niin vaikka kuinka liikunkin paljon, niin ei tuo askelmäärä lopulta kauhean korkea ole. Pitäis käydä viikottain siis 1-2 juoksulenkkiä tekemässä. PT:n kanssa myös vähän tuumailtiin, että mikäs on kun paino on ollut nyt pitkän aikaa hieman noususuhdanteessa ja kyllähän se vaan on niin, että nukkua pitäisi enemmän. No tässä elämäntilanteessa se nyt ei vaan oo mahdollista. Enkä minä todellakaan ole mitään 8-9 tunnin unia nukkunut, kaikki lepo vaan rekisteröityy unitilastoihin... Mutta onhan se paikallaan oleminenkin kai välillä ihan hyväksi.



Näin siis uutta kuukautta kohti. Vielä ois tosiaan vielä mahdollisuuksia talviliikuntaan ja minun hiihtokilometreihin täytyy nyt saada vielä jokunen kilometri lisää, eli saapa nähä, ehtiskö tälle viikolle lyömään tavoitteet.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Hopottajat: Testissä Skyr laktoosittomat rahkat

Pitkästä aikaa pääsin taas mukaan johonkin testauskampanjaan. Nämä ruokajutut on kyllä kivoja. Nyt siis vuorossa Skyr laktoosittomat rahkat, joita kampanjaan sai testausmielessä ostaa 3-4 kappaletta. Meidän K-Supermarketissa rahkat maksoivat 1,59-1,69 € / kpl.



Skyr laktoosittomat rahkat on valmistettu Islannissa. Laktoosittomana rahkat ovat tulleet tuoteperheeseen tämän vuoden alusta. Ne sisältävät runsaasti proteiinia, vähän hiilihydraatteja eikä niissä ole lisättyä sokeria. Koko 170 g rahkaan mahtuu proteiinia 16-17 g eli tämä on hyvä proteiinilisä täysipainoiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Makuvaihtoehtoja on neljä: mango-meloni, mansikka-banaani, wanhanahan vanilja sekä veriappelsiini. Tuote on laktoositon ja gluteeniton.



Skyr laktoosittomien rahkojen mukana tulee lusikka, eli rahka on helppo ottaa mukaan välipalaksi mihin vaan. Rahkat kestävät paistamista ja niitä voi käyttää mm. smoothieiden tekoon. Tuote on varsin makea, ja joissakin tuotteissa, esim. vaniljassa, makeutukseen on käytetty asesulfaami K:ta.

Skyr-rahka ei varsinaisesti ole rahka, vaan hapatettu maitotuote. Skyr-tuotteiden historia ulottuu kauas viikinkiaikaan ja alunperin tuote on ollutkin juusto, josta syystä Skyr-tuotetta kuvataan myös rahkan kaltaiseksi tuorejuustoksi. Valmistuksessa käytetään toisenlaista maitohappobakteerikantaa kuin Suomessa. Omanlaisensa hapate vaikuttaa tuotteen koostumukseen ja makuun. Tuotantoteknisistä ja lainsäädännöllisistä syistä tuotteet tuodaan Suomeen Tanskasta. Lähteet: Viikonkuvalehti.fimtv.fi | Innolact


Mango-meloni



Energiaa.................................296 kJ/71 kcal
Rasvaa.......................................................2,0 g
– josta tyydyttynyttä.............................1,2 g
Hiilihydraatteja.......................................3,9 g
– josta sokereita.....................................3,7 g
Proteiinia..................................................9,2 g
Suolaa......................................................0,14 g




Wanhanajan vanilja



Energiaa.................................317 kJ/75 kcal 
Rasvaa......................................................2,0 g
 – josta tyydyttynyttä............................1,2 g 
Hiilihydraatteja......................................3,7 g
 – josta sokereita...................................3,3 g 
Proteiinia...................................................10 g 
Suolaa.....................................................0,14 g





Veriappelsiini


Energiaa................................246 kJ/58 kcal 
Rasvaa......................................................0,2 g 
– josta tyydyttynyttä...........................0,1 g 
Hiilihydraatteja.....................................4,4 g 
– josta sokereita....................................4,1 g 
Proteiinia.................................................9,5 g 
Suolaa......................................................0,11 g



Itse tykkään syödä rahkoja aamu- tai iltapalaksi, toisinaan myös välipalaksi ja siihen tarkoitukseen nämä Skyr laktoosittomat rahkat sopivatkin hyvin. Oma suosikkini mauista oli vanilja, myös veriappelsiini oli melko veikeän makuinen. Mango-meloni oli näistä mauiltaan ehkä perinteisin.

Tuotteet menevät meillä ehdottomasti jatkoon! Seuraavaksi täytyykin testata myös Skyrin normaalit rahkat, makuvaihtoehtoja näyttäisi olevan moneen lähtöön, esim. Cookies and Cream tai Crème Brülée kuulostaa aika jännittäviltä. Varsinkin aion käyttää näitä leivonnassa, näillä kun saa tehtyä ihania laktoosittomia rahkaleivonnaisia ja -kakkuja, varsinkin vaniljan makuisena rahka sopii hyvin leivonnaisiin. Esimerkiksi valejuustokakkuun nämä sopii täyteläisyytensä ansiosta varmasti hyvin, harmi kun en tajunnut tätä ostaessani. Seuraavaksi aikomus olisikin leipoa näistä jokin keväinen herkku. Muita reseptejä pääsee katsomaan sivulta http://skyr.fi/reseptit.