Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Tunne lukkosi (tunnelukkosi)

Luin pitkästä aikaa jonkun muun kirjan kuin pelkästään opiskelumateriaalia (vaikka tämä nyt vähän opiskeluja sivuaakin). (Itse asiassa olen kyllä viime aikoina aloittanut montakin kirjaa, mutta en ole päässyt niissä juuri etenemään ja sitten ne onkin jo pitänyt palauttaa kirjastoon). Nyt tuleekin vähän diipimpää juttua tähän väliin. Jos tykkää harrastaa itsetutkiskelua tai on jostain muusta syystä kiinnostunut terapiamenetelmistä tai psykologiasta yleensä, niin suosittelen lukemaan tämän kirjavinkin.



Sain kuulla tästä kirjasta - jälleen kerran - eräästä "kaikkitievästä" FB-ryhmästä (tuo ryhmä on kyllä ihan mahtava, toimii kuin oraakkeli), jossa sitä eräässä asiayhteydessä suositeltiin toiselle henkilölle. Nappasin saman tien vinkin myös itselleni ja varasin Tunne Lukkosi -kirjan kirjastosta. Ilmeisesti kirja on kuitenkin suositumpi kuin uskoinkaan, sillä kului kolme kuukautta, ennen kuin kirja päätyi jonosta minulle. Tällä aikaa ehdin suositella tähän kirjaan tutustumista myös muille. Kirja todellakin taitaa olla yksi self help -kirjallisuuden suosituimpia teoksia tällä hetkellä, varsinkin, kun tekijältä sattui ilmestymään teokselle jatko-osa ihan vasta.

Tunne lukkosi - Vapaudu tunteiden vallasta kirjan on kirjoittanut oululainen terapeutti Kimmo Takanen. Kirjan teoriaosuus perustuu skeematerapiaan, jonka puitteissa amerikkalainen Jeffrey E. Young kehitti teorian 18 ajattelu- ja toimintamallin (skeeman) eli tunnelukon (life trap) olemassaolosta. Teoria pohjaa ajatukseen, että jokaisella meistä on menneisyytemme vaikutuksesta opittuja tunnelukkoja, tavallisia ajattelu- ja reagointitapoja, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, eivätkä ne kaikilla haittaa aikuisiän elämää. Pahimmillaan ne kuitenkin haittaavat elämäämme ja ihmissuhteitamme ja ajavat meidät kerta toisensa jälkeen tilanteisiin, joissa heikot tunnetaitomme pilaavat meiltä mahdollisuuksia. Kirjoittajan mukaan nämä mallit näkyvät etenkin parisuhteessa, jotka kuitenkin myös ovat paras työskentelyalusta haitallisten tapojemme kanssa työskentelyyn.

Ylipäänsä psykologiassa ja mielenterveystyön parissa on tällä hetkellä vallalla teoria, jonka mukaan ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaa hyvin vahvasti lapsuuden varhaiset kiintymys- sekä nuoruuden kokemukset. Tästä siis saa hyvää materiaalia myös esimerkiksi kiintymyssuhdeteoriaa pureskeleville. Jos itsellään ei ole kovin vahvoja tunnelukkoja, voi kirjaan tutustua esimerkiksi siltä kannalta, millaiset oman vanhemmuuden tavat ja keinot mahdollisesti luovat tunnelukkoja eli emotionaalisen estyneisyyden tiloja omille lapsille.



Kirjaan on olemassa myös verkkomateriaalia, ja jos ei kirjaa malta heti odottaa, pääsee oman tunnelukkotestinsä tekemään Tunne Lukkosi -verkkosivuilla. Itse oon tehnyt testin pariinkin kertaan netissä ja vieläpä kirjasta, ja aina vaan sieltä nousee ne samat tunnelukot esiin. Jo pelkästään testin perusteella tunnelukkojen kuvauksesta tunnistin itseni ja omat häiritsevät käyttäytymismallini heti. Osa tunnelukoista vaikuttaa enemmän ja vähemmän, vain muutamaa tunnelukkoa en tunnistanut itselleni omaksi. Yleensä vielä niin, että kun pari-kolme tunnelukkoa hallitsee, niin tavallaan vielä pyrkii kompensoimaan tiedostamattomalla ajattelulla ja käyttäytymisellä sitä toista tunnelukkoa. Tunteitaan voi kuitenkin harjoitella hallitsemaan.

Itselläni ainakin kolahti monta juttua kirjasta ja oon alkanut enemmän myös reflektoida omaa käyttäytymistäni. Jonkun negatiivisen ja ahdistavan tunteen äärellä saattaa pysähtyä ja alkaa toen teolla miettimään, mistä tämä tunne nyt kumpuaa ja voi ottaa itselleen vaikka pienen aikalisän. Vaikka ensimmäinen reaktio olisikin syyttää omista tunteista ja reaktiosta toista ihmistä tai olosuhteita, hetken aikaa asiaa mielessä kun pyörittelee, tunteen taustalta helposti erottaa jonkin tilanteen menneisyydestä, johon tunteensa voi samaistaa. Siitä huomaakin, että tunne ja oma reaktio on peräisin esim. vanhoista loukkaantumisen, epävarmuuden, hylkäämisen tai arvostuksen puutteista, joista jokainen meistä on väkisinkin lapsuudessaan joutunut kokemaan. Samalla huomaa, että onkin käyttäytynyt vastaavalla tavalla lukuisissa tilanteissa aikaisemmin ja niistä ei nyt ainakaan mitään hyvää ole seurannut pidemmän päälle. Jos on tunnevajeen ja uhrautumisen tunnelukkoja, vaatii hirveää ponnistusta oppia sanoittamaan tunteensa itselleen ja vajavuuden tai kaltoin kohteluksi tulon pelossa vaatii ison ponnistuksen sanoa tunteensa ääneen. Mutta sitä se vaatii, omien tunteidensa ja tarpeidensa ääneen ilmaisua. 

Jos taas tuntuu siltä, että pyh ja pah, hölynpölyä,  eihän itselläni ole mitään tunnelukkoja, niin kirjan voi lukea ihan vaan oppimismielessä ja ehkä ymmärtää näiden tunnelukkojen kautta omaa puolisoa, lapsiaan, ystäviään, vanhempia, kaupan kassaa, keskustelupalstan kukkahattutätiä tai mielensäpahoittajaa. Tai vaikkapa terveydenhuollon asiantuntijana tästä saa kyllä hyvät eväät (terapia)keskustelun tueksi. Kunhan pitää mielessä sen, että se nyt kuitenkin on vain sinun oma tulkintaasi tilanteesta, jonka syntymisestä ja taustoista tiedät tuskin mitään. Asian ja eri tunnetilojen tiedostaminen käyttäytymiseen on kuitenkin hyvä pitää mielessä.

Väitän, että kyllä siinä sivussa oppii jotain itsestäänkin ja omista reaktiotavoistaan. Kirjassa käytettiinkin esimerkkinä juomalasinsa kaatavaa lasta. Mikä on sinun reaktiosi tilanteeseen ja mitä se kertoo sinusta - ei lapsesta. Miten omilla reaktioillasi välität tunnelukkojen syntymistä eteen päin omassa sosiaalisessa ympäristössäsi. Kirjan yksi sanoma onkin, että sen sijaan, että keskittyisi toisen käyttäytymiseen, pitää muistaa oman toiminnan, tunteiden ja ajatusten (ja ennen kaikkea niiden ilmaisun) vaikutus tilanteeseen.



Kirja ei välttämättä ole kovinkaan helppolukuinen vaan olen arvosteluissa monen jopa sanoneen sen olevan hirveän hidas ja vaikea lukea. Tämä juurikin siksi, että kun kirjaa alkaa lukemaan ja sisäistämään sen ajatuksia, huomaa sieltä niitä omia tunnelukkoja, niin se nostaa ne omat epämukavuuden tunteet pintaan. Jos kirjan sanoman ja opin haluaa sisäistää, on pakko astua omalle epämukavuusvyöhykkeelle. Jos pitää itseään jo nyt täydellisenä tai ei halua kohdata omia tunteitaan, niin kirjaa lukiessa joutuu varmasti pysähtymään monta kertaa epämukavuuden äärellä. Olisikin hyvä silloin miettiä, että mistä se tunne siitä kirjan vaikeaselkoisuudesta kumpuaa? Osuiko ehkä jokin kirjan kuvaus arkaan paikkaan tai toiko se esiin jotain tiedostamattomia tunteita ja ajatuksia, jotka kokee itselleen ahdistavina ja haluaa ne edelleenkin torjua? Puhuuko pään sisällä ehkä emotionaalisen estyneisyyden malli, tunnetko itsesi vajaavaiseksi ja kelvottomaksi sellaisena, kuin olet vai vaivaako sisälläsi epäonnistumisen pelko, etkä uskalla ottaa haastetta vastaan?

Jos mietit, "miksi aina minä" ja otat asiat helposti itseesi, tästä kirjasta saattaa löytyä avaimet sen ratkaisun löytämiseen, että mitä asialle voisi tehdä. Kirja ei pyri syyllistämään vaan kasvattamaan aikuisuuden velvollisuuden- ja vastuunottokykyä.

Aika ajoin kirjassa kuitenkin häiritsi se asenne, että lapsuutta ja parisuhteen kokemuksia lähestyttiin negaatioiden kautta. Ehkä se oma tunnelukko siellä sitten päätään nostelee, kun otin kirjan mainitsemat esimerkit henkilökohtaisina syytöksinä ja osoituksina omasta epäonnistumisesta. Kirjassa kuitenkin painotettiin sitä, että menneisyyden kokemuksia (hyviä tai pahoja) ei tarvitse katua, vaan elää tässä ja nyt ja suunnata katse tulevaisuuteen. Kirjassa ei myöskään otettu sen enemmän kantaa temperamenttieroihin tai persoonallisuushäiriöihin, jotka tietysti vaikuttavat eri tavoin ihmisen ajatteluun ja käyttäytymiseen. Kritisoisin myös näkemystä, jonka mukaan esimerkiksi etäsuhteen valitseva tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa olevan henkilön suhteen laatu perustuisi siihen, että toinen osapuoli ei todella haluaisikaan sitoutua vaan pysytellä emotionaalisesti etäällä. Kirja ei huomioi käyttäytymiseen vaikuttavia yksilöllisiä elämäntilanteita, joita jokaisella on erilaisia. Aloin myös miettiä, käykö kirjaa lukiessa niin, että oman käytöksensä tiedostaminen saa meidät käyttäytymään tietyllä tavalla, koska se nyt vain kuuluu asiaan? Vähän samalla tapaa kuin jos luet ennustuksen ja siitä tuleekin sinulle pyrkimys toteuttaa tämä ennustettu asia. Niin tai näin, ei teosta kannata lukea kuin piru Raamattua vaan käyttää sitä työvälineenä tiedostaakseen omia haitallisia tapojaan ja kasvaa paremmaksi aikuiseksi.

(Taas kävi niin, että en ehtinyt kirjaa kokonaan lukemaan, kun se oli jo varattuna ja piti palauttaa kirjastoon. Siispä jonon hännille vaan uudestaan!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!