Kun päästiin paikalle, niin kuului kyllä pauketta ja siellähän ne tummat ukkospilvet väijyi horisontissa. Oltiin kuitenkin onnekkaita, sillä pilvet päätti vaan kiertää Turkansaaren ympärillä eikä missään vaiheessa tulleet päälle.
Ihan ensimmäiseksi ostettiin lippu talutusratsastukseen, mutta ajattelin, että kierreltäisiin kuitenkin ensiksi vähän ympäriinsä katsoen, mitä saarella on. Lampaathan meitä tulikin heti vastaan ja viime kertaisen perusteella lapsia taisi jännittää. Niinpä ei S uskaltautunut edes pois rattaista lampaiden lähellä saatikka silittää niitä. Vaikka lampaat oli kilttejä kuin koiranpennut ja sanonta "lauhkea kuin lammas" tuli mieleen näitä katsellessa. Selvisi, että lampaiden nimet on Karkki ja Sikke (muistaakseni) ja tosiaan, näyttivät vielä hyppivän esteitäkin kuten koirat ikään.
Täällähän olisi tosiaan muinakin päivinä ollut ohjelmaa ja esimerkiksi nyt viikonloppuna olisi ollut TervaTontun teemapäivät, lastenmusiikkokonsertti ja satuja. Mutta en edelleenkään ajatellut, että meidän lapset olisi näihin jaksaneet keskittyä, ehkä ensi vuonna sitten.
Kiipeily kyllä kiinnosti molempia ja niinpä päädyttiinkin Vekaravintille, jonne lapsille oli järjestetty monenlaista puuhailua, väritystehtävää ja askartelua. Täällä käytiin toistamiseenkin, ja Rkin löysi heti itselleen ikäisensä tyttökaverin.
Slta jos kysytään, niin museokäynnin parasta antia taisi silti olla hänelle lupaamani ratsastus - sekä tuulimyllyssä kiipeily. Hauskaa, että pieniä lampaita hän pelkäsi, mutta olisi halunnut ratsastamaan isolla hevosella. Siellä tuulimyllyssä kiipeillessään isompi tyttö ehti kuitenkin meidän vuorolla ottaa isomman hepan, niinpä jäljelle jäi poni, jolla hän sitten suostuikin minun helpotukseksi menemään.
Lisäksi S kuului kaipaavan leikkimökkiä - jokaista aittaa hän nimittäin nimitti tuolla leikkimökiksi. :) Vaan löydettiinpä oikeakin viimein ja siellähän hän olisi viettänyt aikaa vaikka kuinka.
Hetkeksi jätin hänet sinne sitten yksin leikkimään ja kävin kiertämässä Siikasaaren alueen nopeasti. Ihan yllätyin, että museoalue on näin iso, olenhan minä täällä aijemminkin käynyt mutta silloin aika kului kirjaimellisesti Turkansaaren kirkon nurkilla pyöriessä, Tälläkään kertaa ei hirveästi jäänyt aikaa paneutua itse tuohon saaren ja rakennusten historiaan. Todellista historian havinaahan nämä saaret kätkee sisäänsä, ja tuollakin metsäkämppäkartanossa vieraillessa melkein odotti jonkun menneiden aikojen haamun hiippailevan, niin oli aika ja tunnelma pysähtynyt tuonne.
Nälkähän tällä reissulla pääsi yllättämään, ja olisi pitänyt aamulla tajuta pakata eväät mukaan. Onneksi Turkansaaressa oli kuitenkin kahvila, ja pelkkien kahvien sijaan päädyinkin sitten ostamaan Slle lounaan, jonka - lohikeiton - hän sitten popsikin suihinsa hyvillä mielin. Haavereittakaan ei selvitty, kun kiireissäni päädyin leikkaamaan leipäveitsellä melkein palasen pois peukalostani... Tällä kertaa siis itse olin se, joka teloi itseään.
Monenlaista nähtävää ja koettavaa meillekkin siis oli, mutta itseäni kiinnosti erityisesti tuo kuoppa, mikä oli kaivettu tuonne kirkon nurkille.
Tutut ja blogin vanhat lukijat saattaakin muistaa tämän oman kytkökseni saaren menneisyyteen, ja olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä (tutut) arkeologit työssään ja vähän heitä "haastatella". Mutta nyt ei näkynyt ketään paikalla.
Käykäähän siis vielä viikonlopun aikana paikalla! Meidän tutustuminen alueeseen kesti melkein kolme tuntia, kun rauhassa kierreltiin ja syötiinkin välissä. Ja hei, paikalle pääsee näemmä myös veneellä, jos sellainen löytyy. Pois lähtiessä päästiin näkemään myös aito tilanne häävalokuvaukseen, kun pellon reunalla seisoi hääpari valokuvaajan kera. Tämä on kyllä täydellinen miljöö maalaisromanttisille hääkuvauksille ja häille, ja mieleen tuli tuolla kyllä muitakin valokuvausideoita. Kannattaa siis ottaa hyvä kamera mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentillasi!