Instagram @sarkkuk

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

3-vuotiaan synttärilahjat

S sai synttärilahjaksi paljon ihania juttuja. Paljon oli tästä nimenomaisesta toivelahjalistauksesta, lisäksi muutama juttu, joita en ollut maininnut, mutta oli osattu hyvin lukea 3-vuotiaan ajatuksia!


Isänsä oli ostanut Slle kaksi lahjaa. Aamutuimaan kun näitä olin paketoimassa, kuulin Sn heräävän yläkerrassa ja kipittävän alas portaita... Laitoin äkkiä lahjat pussiin ja tarvikkeet pois - ja niin jäi se toinen paketoimatta. Ja antamatta. Mutta ei se mitään, mun mielestä kun tämä oli jo lähtökohtaisesti sopivampi joululahjaksi niin jääkööt se nyt vaikka pukinkonttia odottamaan. Isillä on joku juttu, että hänen täytyy saada antaa lahja heti herättyä. Niinpä aamu alkoikin heti lahjan avaamisella.



Ohjeistin isiä lahjaostoksille sen verran, että mikä vaan Frozen-juttu kelpaa. Mutta itse hän lopulta hankki tämän FROZEN-PALAPELIN, jossa on kolme erikokoista palapeliä.




Tyttö itse sitten vähän johdatteli minua antamaan minun pakettini, kun alkoi puhumaan, mitä kaikkea hän tahtoo... Niinpä piti sanoa, että katotaanpa mitä siellä äitin paketissa on...



FROZEN-MEKKO JA LEGGINGSIT. Nämähän minä olin jo hankkinut hyvissä ajoin, verkkokaupassa oli hyvä ale loppukeväästä ja lisäksi bongasin huuto.netistä lähes käyttämättömän "mekon" settiin sopien.



Synttärivierailta tuli isoa ja pientä pakettia...



PRINSESSADUPLOT...



SININEN JUHLAMEKKO...



PRINSESSATARRAKIRJA JA TIKKAREITA 3 KPL JOKAISELLE IKÄVUODELLE...




POSLIINIASTIASTO, MUOVAILUVAHAA JA SAIPPUAKUPLAT...



VÄRITETTÄVÄ OLOF-LUMIUKKO...



VAATTEITA... Keiju-paita, Pikku Myy-mekko ja Frozen-paita sekä Noshin punaisesta farkkucollegesta ommellut housut...

(jälkimmäinen olikin hyvä - käytin oman vastaavan kankaani juuri loppuun ja tähän saan ommeltua setiksi oman kangaslaatikon punaisesta siilikankaasta vaikkapa mekon tai tunikan)


Lisäksi:
Touhula-DVD, nukkejuttuja, pinkki leopardi-pehmo,
ja kassillinen muuta tavaraa, jotka äitini oli kirppikseltä löytänyt...




Uusi leluhylly siis taas pitäisi suunnitella, että saadaan kaikki jutut talteen ja lattioilta pyörimästä. :) Legot on kyllä olleet kovassa käytössä ja myös pikkumiehen suosiossa, nuken leluilla leikitään kovasti vauvaleikkejä ja Olof-lumiukko kävi välillä unilelunakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!