Instagram @sarkkuk

perjantai 27. toukokuuta 2016

10 kk neuvola

Keskiviikkoaamuna käytiin neuvolassa. Tuli muuten erään äidin kanssa puhetta, että heidän ei tarvinnut käydä 10-kk neuvolassa, että ollaanko me kasvukontrollissa?? Tietääkseni ei kyllä ollut mitään erityistä syytä, miksi me sitten nyt käytiin neuvolassa. Koitin neuvolakortistakin tiirailla, onko siellä mitään erityistä mainintaa, mutta ei kyllä ollut sielläkään. Mulla oli molemmat lapset mukana, kun normaalista poikkeavasti Slla ei kerhoa ollutkaan, vaan oltiin menossa neuvolasta suoraan kerhojen yhteiseen ulkoilupäivään. S sai tutkimusten ajan tehdä palapelejä.

Neuvolakäsikirjasta.

Yleiset kuulumiset meillä on ihan hyviä. Kuten edellisessäkin postauksessa kuukausikatsauksessa mainitsin, niin ihan on ikätasonsa mukaisesti motorisesti kehittynyt - konttaa ja nousee tukea vasten seisomaan, muutamia askelia jo ottaa tuettuna. Hampaita on kaksi, ja niitä silloin tällöin harjataan. Tässä pitäisikin vähän ryhdistäytyä ja muistin suositusten olleen, että hammastahnaa saa antaa vasta vuosikkaalle, mutta nykyisin saa kuulemma antaa varhemminkin, eli voidaan jo pieni sipaisu sitä lisätä hammasharjaan.

Yöllä herää vielä juomaan maitoa. Vähän on vaihtelua ollut, mutta viime aikoina on kyllä melko rauhallisesti nukkunut ja heräämisiä se 1-2, enenevissä määrin yksi. Epäilinkin, että liekkö tyyntä myrskyn edellä, jos ne hampaat sieltä vielä on tulossa niin ehkä tämä tulee vielä muuttumaan. No, yleiseen äidin jaksamiseenhan voi näillä yöheräämisillä olla vaikutusta (asiasta tuli mieleen, että nythän tuli joltain tietokirjailijalta jokin kirja aiheeseen liittyen ja tästä on noussut äitipiireissä pienoinen haloo, syystäkin jos minun mielipidettä kysytään). Terkkari kysyikin, onko minulla ollut unikouluasioita mielessä, mutta vastasin, että ei nyt niin kauan kuin se vielä sitä maitoa itse haluaa juoda, ja syksyllä pitää katsoa tilannetta uudelleen, jos vaikuttaa jaksamisiin mahdollisesti opiskellessa. Ihan omaa jaksamista terkkari painottikin asiassa.

Olikin puhetta minun syksyn suunnitelmista, ja juttuahan sitten riitti, kun mainitsin hakeneeni opiskelemaan ja vielä terveydenhoitajaksi. Terkkari oli luonnollisesti ilahtunut ja kiinnostunut ja toivottikin tsemppiä. Tämän ympärillä tietysti tuli puheeksi jaksaminen ja hoitokuviot. Päiväkotihakemuksenhan olen jo laittanut meille lähimpään ja läheisimpään päiväkotiin jo varmuuden vuoksi, Sllehan paikka on tuttu ja siellä on paljon kavereita, ja R varmasti sopeutuu hyvin joukkoon. Nyt jälkikäteen jäin vielä miettimään, miten eri lailla terkkarikin voi sanavalinnoillaan kysyä asioita. Onhan ennenkin kysytty, onko meillä turvaverkkoja, ketään sukulaisia vaikkapa, ketä asuu lähellä ja helppohan siihen on luetella kaikki, ketkä lähellä nyt asuu. Nyt terkkari kuitenkin kysyi niin, että oliko meillä nyt sitä hoitoapua saatavilla, että päästäänkö me ikinä isin kanssa kahdestaan mihinkään ja näin suoraan kysymykseen suora vastaus, että eipä sitä ole. Siksikin opiskelemaan pääsy olisi hyvä, että pääsee äitikin kouluun vähän "hengähtämään".



No, aiheestahan olisi voinut jutella vaikka kuinka, mutta tärkeimpänä siis, miten on R kasvanut. Hyvin kyllä oli. Painoa nyt ei ihan niin paljon ollut tullut kuin aijemmin arvelin eli himpun alle 10-kilon jäätiin, 9 kg 755 g. Pituutta sen sijaan oli venähtäyt niin, että toiseen kertaan vielä tarkistusmitattiin, että olikohan se mitta varmasti oikein mutta kyllä se vaan sen 75 cm näytti. Eli eipä ole kummakaan kun on vaatteet jääneet pieniksi. Käyrillä olikin pituuskäppyrä vähän nousussa ja paino vastaavasti himpun alas mutta että noudattaa omaa käyräänsä. Pään kasvu menee ihan lineaarisesti ja onkin jo 45,8 cm.



Paljonhan tuossa tuli jutusteltua niin, että en nyt kaikkea muistakkaan tähän kirjoittaakseni. Seuraavaksi onkin vuorossa 1-vuotisneuvola ja hammastarkastuksen ajanvarauksesta myös muistutteli. Meillä kuitenkin on tulossa noita ennen Sn kolmivuotisneuvola, johon nyt varasinkin jo ajan kesäkuulle, ja hammastarkastuksiin olen ajatellut saada varattua koko poppoolle yhteisen ajan niin, että yhdellä käynnillä päästäisiin. Näitä kuulumisia siis myös blogin puolelle kesällä luvassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!