Instagram @sarkkuk

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Joulupakettiin setti rokkaavaa Myyryä

Ehdin joulun alla ommella muutaman vaateidean pakettiin saakka käärittäväksi. Instagram-tilillä (sarkkuk) mm. näitä ompeluksia esiintyy sitä mukaa kun niitä valmistuu, blogiin päivitän näköjään sitten hieman viiveellä.



Kankaaksi valikoitui PaaPiin Myyry rokkaa ja Kangashamstereista löydetty ihan tätä varten ajatellen Noshin aijemmasta tuotannosta kelta-ruskeaa raitaa. Tietysti en ollut kankaan menekkiä ajatellut tuota Paapiin kangasta Kankaiden yön tarjouksista aikoinaan ostaessani, mutta no worries, ratkaisuksi täydennykseksi Hanhelista mustaa ja punaista trikoota (jolla myös kanttaukset).



Paidan kaava on Noshin ilmaiskaava (koko 92) ja bodeissa OB:n Happy Squirrel (valekietaisubody kokoa 68).




Pääsi se minun uusi saumuri siis urakalla koekäyttöön. Jos olisi aikaa ollut yhtään enemmän, olisin tehnyt vielä yhden paidan, en ihan täysin ollut tuohon nyt tyytyväinen muutaman pikkuvirheen sattuessa - ompeleitakin purin ja ompelin uudelleen pari kertaa.



Bodeja tuli siis kaksi samanlaista, ensimmäiseen en tässäkään ollut ihan tyytyväinen (lähinnä kanttaukset ei ihan täydelliset), niin päätin sitten tehdä toisen ja se olikin jo edellistään hieman parempi.



Käyttäjäksi pääsi vajaa 2-vuotias kummipoika (paidan sovitusmallina toimi meidän 2,5 v tyttö), hänen 6 kk pikkuveljensä ja meidän 5 kk poika. Koot siis meni vähän arvailujen varassa ja ehkä body(t) olisi voinut olla hieman isompi, kovia kasvamaan nuo poikavauvat, niin olisi jäänyt kasvunvaraa... Varmaan aika lailla justiinsa oli nyt tuo päälle, mutta jos nyt edes kerran-pari kelpaisi vauvan päälle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!