Instagram @sarkkuk

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Elämänkulku - uusi vaihe

Nyt kun tämä on virallista ja konkreettista, niin paljastetaan bloginkin puolella minun uusin "projekti". Kourallinen ihmisiä tästä kuuli jo suunnitteluvaiheessa eli aika hissun kissun olen ollut ennen kuin mikään on varmaa.

Kymmenen vuotta sitten, kun piti valita tulevaan ammattia, päädyin erään Egyptin dokumentin nähtyäni ajatukseen, että alan opiskelemaan arkeologiaa. Se oli sellainen "opiskelen sitä niin kauan, kuin muuta keksin". Arkeologia kuitenkin valloitti, enkä keksinyt muutakaan. Opiskelin ja valmistuin lähes tasan kaksi (EDIT; niin se aika rientää ja vuodet ne vaan kuluu!!) kolme vuotta sitten.

En tiedä, kumpi tuli ennen muna vai kana, mutta syksyllä alkoi pitkäaikainen mietintä konkretisoitua. Pitkään olen miettinyt jotain lasten parissa työskentelyä, mutta jokaiseen alaan löysin aina jonkun, miksi se ei ollut kuitenkaan se unelma-ammatti. No kun monessa mottonani on "tee itse paremmin", niin siitä se ajatus taisi alkaa kehittymään - luin jotain keskustelupalstaa, kävin neuvolassa - ja mietin, että tuohan olisi mielenkiintoista, millähän ammattinimikkeillä tuota neuvolatyötä tehdään - luin opiskelu- ja toimenkuvia... jne.

Opiskelumahdollisuuksia miettiessä sitten tuli vastaan avoimia opintoja ammattikorkeakoulun puolella. Niihin sopivasti oli ilmoittautuminen alkamassa kevätlukukauden osalta. Kärppänä paikalla onnistuin ilmoittautumaan kahdelle kurssille kolmesta aikomastani - paikat täyttyi kahdessa minuutissa.




Nyt siis on TO DO -listalla kevään osalta kaksi verkkokurssia Sosiaali- ja terveyspuolelta. Tuleva opiskelupaikka nyt ei vielä ole satavarman päätöksen alla, lähinnä ajankohdan suhteen, mutta kuka tietää milloin teen seuraavan siirron tämänkin asian suhteen. Motivaatio ainakin on huipussaan, kun ekaksi kurssiksi valikoitui niinkin mielenkiintoinen aihe kuin Kehityspsykologia! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!