Kun äiti kävi ulkona

Kävin tuossa viime perjantaina pikkujouluilemassa. Jo toistamiseen, ihan omasta mokastani, kun olin läntännyt alkuperäisen päivämäärän kalenteriin enkä sitten tullut huomioineeksi myöhemmim päivämäärän vaihdosta... Vasta ravintolan sisällä hoksasin, että nyt ei jokin täsmää kun ei ketään näkynytkään. No, tulipahan harjoteltua taas pitkästä aikaa meikkaamista.

Eli varsinaisena pikkujouluiltana olin onneksi harjotellut, koska vielä tuntia ennen kuin olis pitänyt jo mennä, lähdin vasta saunaan! Oli tarkotus käydä Sn kanssa vaan eipä siinä sitten ehtinytkään.

Kuvassa kulemma näyttää jo, että silmät harittaa. No, just ennen lähtöä ompelin, ja ulkona tuiskutti vasten kun pyöräilin eli ihmekkös tuo. Ravintolassa kuitenkin kaikki oli vesilinjalla, vaikka olin varautunut että edes joku kerrankin olisi jatkamassa pidemmän kaavan mukaan.

Pari tuntia myöhemmin pyöräilin siis jo kotiin päin, vanhoja aikoja kun muisteli, niin muutama vuosi takaperin sitä vielä siihen kellonaikaan oli lähdössä iltaa viettämään. Nyt kun olisi ollut kerrankin mielessä vähän nauttia vaikka alkomahooliakin, ja isi olisi ollut kotona lasten kanssa, niin ei ollut muita lähtijöitä. Tämä myös on sen kääntöpuoli ettei enää kaupungissa asu, että ei vaan voi ex tempore lähteä istumaan johonkin iltaa viettämään. Varsinkaan kun ei tosiaan ole niitä seuralaisiakaan, kun koitin miettiä niin eipä tullut mieleen ketään, jota ois voinut pyytää mihinkään lähtemään. Mutta samahan se ois siellä kaupungissakin, kun moni tuttukin on vaihtanut paikkakuntaa tai muuten vain on esim. perhe-elämässä kiinni.

Ja kun itse asiassa miettii, niin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen eipä kyllä ole liiemmin kutsujakaan käynyt mihinkään illanistujaisiin. Vuosi sitten oli työporukan pikkujoulut, sattuneesta syystä vaan en sielläkään vettä vahvempaa voinut juoda (ja hyvin onnistuin vedättämään ihmisiä koko illan :p ).Vielä niitä kutsuja muutama tuli silloin, kun S oli vielä pieni vauva, vaan nyt tosiaan ei ole kahteen vuoteen kukaan pyytänyt mihinkään. Ei illanviettoihin ja jos ei jotain äitiryhmien vauvatreffejä lasketa, niin eipä kyllä edes päiväsaikaan kylään tai kahville muuten kuin lasten kanssa leikkimään.

Niin se vaan sitten kait menee se totuus, kun sanotaan, että lasten syntymän myötä se kaveripiiri vaan muuttuu ja entiset, lapsettomat ei sitten pidäkkään enää yhteyttä. Mikä lie stigma se on, vauvan puklut rinnuksilla tai jotain sitä kai kammoksutaan sen jälkeen. Vastahan oli päivän puheenaiheena kotiäitien yksinäisyys, ja vaikka itse kyllä ajattelin, että kyllähän sitä seuraa on kun menee vaan vaikka perhekahvilaan tai muuhun vastaavaan. Mutta ei sekään ole sama asia kuin se, että oikeasti olis joku, että vois vaikka perjantai-iltana jättää lapset puolison kanssa kotiin ja itse olla ulkona jonkun tunnin, tai puhua jostain muusta kuin vauvakuumeilusta, likaisista vaipoista tai mistään lapsiin liittyvästä.

Puhumattakaan sitten siitä, jos molemmat vanhemmat haluais yhdessä ulos, jota mekään ei olla tehty kuin kerran, tunnin ajan, keskellä viikkoa päiväsaikaan samalla paperiasioita hoidellen kaksi vuotta sitten...


Tämmöisiä hajatelmia välissä, mitä lukijat on mieltä, pääsettekö ulos tuulettumaan vai odotatteko kunnes lapset muuttavat pois kotoa ja laitatte sitten menovaihteen päälle? :)