Instagram @sarkkuk

perjantai 13. marraskuuta 2015

HopLopissa

Viimeksi käytiin HopLopissa viime keväänä talviloman aikaan, kun S oli vielä pikkutaapero ja minä maha pystyssä eli vähän hurjaa oli meno! Nyt S vähän aikaa sitten taas katseli valokuvia ja näistä innostuneena (ja liekkö ehkä kerhossakin kuullu? Who knows...) alkoi höpöttämään, että haluaa "Hoppoppiin". Niinpä tuli kuin taivaan lahjana viesti meidän MLL:n piirin perhekahvilavastaavalta (tms.), rttä perhekahviloihin tarjotaan 3 ilmaislippua HopLoppiin.


Ajatukseni oli kyllä, että useampi lapsi olisi päässyt mukaan, mutta muun tiedon puuttuessa ajattelin, että ne on vain ne kolme lippua eli lopullisena kokoonpanona menin sitten Sn ja siskoni kanssa tuonne (meinasin ottaa Rnkin mukaan ajatuksella, ettei vauva varmaan lippua tarttisi, mutta Sn perässä ei ois kyllä vauvan kanssa pysynyt millään). Ja olipa harmitus kova, kun sanottiin, että se olisi ollut 1 lippu per lapsi JA aikuinen...! No, oli ja meni, mutta harmittaa silti edelleen, että olisihan tuo pitänyt(?) tajuta edes varmistaa.


S ainakin oli ihan innoissaan ja säntäsi heti liukumäkiin ja trampoliinille. Sopivasti mun puhelimen akku hajosi lopullisesti enkä saanut kuin pienen pätkän videoa talteen ja jonkun kuvan (joista muutama ei tallentunutkaan). Onneksi Verkkokauppa on heti seuraava ovi eli kävin hankkimassa uuden akun.








Tämä 2v5kk alkoi olla jo melko sopivan kokoinen, että pääsi esim. liukumäet (paitsi ne spiraalit) laskemaan yksin ja osasi kiipeilläkkin jo kiitettävästi. Silti ei tuommoista voisi yksin päästää kulkemaan, esim. tuonne labyrinttiin eksyisi kyllä ja muutama hurjempi liukumäki siinä myös on. Tilivuoren päälle ei näin pieni vielä voinut kiivetä ja siinä sattuikin pieni vahinko, kun joku isompi valui päälle.

Itse ehkä puolestaan on jo liian vanha noihin, selkä ei taivu kunnolla ahtaimpiin paikkoihin ja nuo liukumäet ottaa jo mahan pohjasta. :D

On tuossa neidille muisteltavaa taas pitkäksi aikaa, eli ei ainakaan puoleen vuoteen tarvi käydä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!