Instagram @sarkkuk

torstai 6. elokuuta 2015

1. neuvola (10 vrk)

Vauvakuulumisia taas vaihteeksi! Pahoittelen jos jotakuta lukijaa alkaa jo tympimään tämä vähän yksitoikkoinen perhepostausten sarja - kun saan omaa elämää johonkin väliin niin lupaan heti päivittää kuulumisia esim. liikunta- ja ruokapuolelta!


Maanantaina käytiin vauvelin kanssa ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Olikin pitkä visiitti ja ehti puhua niitä näitä. Jostain syystä vauvan tietoja ei näkyny tietokoneella, kaikki tiedot oli esikoisesta niin piti ihan jo perustiedotkin aluksi päivittää, kun terkkari oli sekaisin jo siitä, milloin vauva on syntynyt. Nimeä ei vielä laitettu rekisteriin, meillä on isyyden tunnustaminen 17.8. eli sen jälkeen saadaan vauvalle vasta oikea sukunimikin. Nimivaihtoehdot alkaa olla karsittu niin, että enää pohdituttaa vaan toisen nimen kohtalo - nimiäiset on luultavimmin ensi kuun alkupuolella eli sinne saakka saa vielä pysyä anonyymina. :)

Terkkaria tietysti kiinnosti, miten arki on lähteny rullaamaan. Hyvinhän se, mitä nyt 2-vuotias uhmailee minkä ehtii, vaikka toisaalta tykkääkin pikkuveljestään ja aamulla ensimmäisenä tulee kysymään, missä vauva on. Onpa omatkin nukkevauvat häntä alkaneet kiinnostaa ja niitä hoidetaan ja syötetään kovasti tätä nykyä. Isi on vielä tämän viikon kotona, eli vähän helpottaa. Siitä avoimen pk:n kerhopaikasta ei ole vielä kuulunut, että pääsekö S sinne muutaman kerran viikossa. (Soitinkin itse asiassa sinne heti iltapäivästä, paikkoja on kuulemma jaettu jo kesäkuussa ja nyt on hakemusten uusintakierros, eli jos on vielä vapaita paikkoja niin ilmoittelevat). Mutta joka tapauksessa aijotaan käydä perhekahviloissa (alan jopa taas paikallista kahvilaa vetämään) ja muissa kerhoissa, eli Skin saa leikkiseuraa kun sitä silminnähtävästi kaipaa.


Vauvalla oli hienot mitat. Sentti oli tullut pituutta lisää ja painoa jo yli syntymäpainon (tavoitteena on 2 viikon kuluessa saavuttaa syntymäpaino). Maito on siis melkoisen hyvälaatuista. Nyt kotonaollessa on vauvan "rytmi" mennyt niin, että jos aletaan nukkumaan (=juo viimeiset iltamaidot) klo 22-23, niin herää syömään kerran klo 03-05 (poikkeuksena juuri su-ma yö, sunnuntaina söi tosi huonosti kun oltiin siellä juhlissakin, joissa nukkua posotti pitkään). Sitten syö klo 06-07, siitä taas tunnin päästä kun herätään. Aamupäivän tankkaakin sitten maitoa noin tunnin välein, keski-/iltapäivällä nukkuu, ja illalla taas tankkaa noin tunnin välein ennen nukkumaanmenoa. Oon siis saanut itsekin nukuttua yllättävän hyvin enkä oo jaksanu vauvaa herätellä yöllä, kun kuitenkin tankkaa siinä aamulla niin hyvin. Pelkästään oon nyt imettäny, yhtään ei ole pulloa vielä saanut. Kakkakin oli kuulemma hyvän näköistä.

Mitat Paino (g) | Pituus (cm) | Pää (cm)

23.7. 3998 | 52,0 | 35,2
     26.7. 3640 | -      |   -         
3.8. 4020 | 53,0 | -     


Napanuoran tynkä tosiaan tippui sunnuntaina pois, ja napa oli melko ärhäkän näköinen, terkkari mietti, että melkein siinä rajalla, että voisi antaa lääkärin katsoa. Hän kuitenkin puhdisti ja laittoi jotain lääkitystä siihen, kotihoito-ohjeiksi sain putsata kunnolla Septidinillä ja laittaa Bepanthenia. (Kotiin mentiinkin apteekin kautta, ja heti lähti napa paranemaan varsinkin, kun annoin navalle vielä vähän ilmakylpyä, vaippa navan alle ja paita ja housut niin saapi napa vähän tuuletusta.) Parin viikon päästä sovittiin jo seuraava neuvolakäynti niin samalla voidaan katsoa, onko napa parempi, ettei tarvitse antibiootteja antaa. Samoin iho oli terkkarin mielestä kuiva, sairaalassa tosin sanottiin että on ihan normaalia eikä sille välttämättä tarvitse mitään tehdä, jos ei ihan rikki mene. No nyt kuitenkin sain ohjeet laittaa kylpyveteen vähän öljyä ja vissiin voi vähän rasvatakkin.

Imetysotetta pyysin tarkistamaan, kun vielä tuo imetys sattuu niin paljon niin ajattelin, ettei imuote vain ole liian suppea. Mutta hyvältä se kuulemma näytti, eli on nyt vain alussa muuten vain niin arat. Haavat on nyt onneksi parantuneet kuitenkin.

Muutenkin minun olotiloista, niin vähän on ollut jomotusta ja särkyä eli saa seurata, ettei synny mitään tulehdusta. Mitään rasittavaa ei saa tehdä ennen jälkitarkastusta (=syyskuun loppua) eli esim. salille on ihan turha kuvitellakkaan menevänsä ennen syksyä. Mitattiin verenpaineet, olikohan 120/78 eli ihan minun normaalilla tasolla, ja hemoglobiini "melkeinliiankin hyvä" 153! (Mietin, että mitähän oon tehnyt, että se noin on pompannu - mansikoita oon ainakin syönyt päivittäin).


Saatiin vielä kotiin viemisiksi Liberon tuotekassi, Marttojen kutomat villasukat ja vauvalle parikin hymynaamajulistetta. Saa tietenkin heti kiinnosti kassin sisältö, hyviä tuotteitahan tuo sisältää ja nuo kertsivaipatkin saadaan hyödynnettyä kyllä varavaippoina, vaikka muuten kestoja käytetäänkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!