Instagram @sarkkuk

tiistai 30. kesäkuuta 2015

10. raskausneuvola (38+4)

Taas meni viikko, alkaa vähiin tosin käymään mutta vielä ollaan yhtenä kappaleena siis. Neuvolassa vastaan otti sama terkka kuin viimeksikkin, sijaisia siis on näemmä töissä tuuraamassa muita. Kuulumisissa otettiin taas puheeksi nukkuminen ja turvotus. Turvotusta nyt ei enää hirveästi ole, ainakaan käsissä ei enää ole tuntunut sitä puutumista juuri lainkaan. Nukkuminen on vaihtelevaa, eräskin aamu nukuttiin Sn kanssa puoli yhteentoista saakka, sitten on öitä että valvon esim. klo 2-4 kun en saa unen päästä kiinni, tai saatan herätä jo klo 6 eikä unta enää saa. Kyseli supisteluista, kerroin, että lauantai-iltana tuntui yksi kipeämpi supistus, sunnuntaina tuli pari veritippaa, eilen illalla tuntui selän puolella. Tuo veritippojen tulo saattaa aivan hyvin liittyä esim. kohdunkaulan kypsymiseen tai limatulpan irtoamiseen (sitä tässä vähän toivoinkin). Eli kuitenkin tässä eteenpäin ollaan menossa koko ajan, vaikkei mitään suurempaa vielä tapahdukkaan.



Verenpaineet oli ok, 120/79 (113/77), painoa oli tullut lisää +400g/vk, mikä tässä vaiheessa on kuulemma hyvä (vauvahan tosiaan kasvaa sen parisensataa grammaa per viikko loppuvaiheessa). Sf-mitta oli 35 (34,5) eli kuulemma tasaisesti kasvaa.Terkka tunnusteli, ja kurkattiin ultramonitorillakin sisään, että vauva oli vielä aika ylhäällä, mutta ei ole kääntynyt, vaan edelleen on pää alaspäin tulossa. Syke oli 140 (145), vaihteluväli oli kuulemma hyvä 135-150, Tuosta laskeutumisesta terkka sitten kysyi, muistanko missä vaiheessa olisi edellisessä raskaudessa laskeutunut, ja arvelin, että aika loppuvaiheessa olisi ollut (en itse asiassa muista ollenkaan, että oliko vikassa neuvolassa vielä laskeutunutkaan). Kuulemma ihan normaalia, että voi laskeutua jo viikkoja ennen tai sitten ihan vasta supisteluvaiheessa.



Varattiin uusi aika taas viikon päähän. Näillä oloilla voi olla, että hyvinkin ehdin ainakin siellä vielä käymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!