Instagram @sarkkuk

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Viikonloppu lastenkonserteissa

Olipa taas menoa viime viikonlopulle, kun kaikki ohjelmat sattui taas samaan ajankohtaan! Lauantaina koitti meijän kauan suunnittelema MLL:n Lasten konserttitapahtuma. Itse olin vetoapulaisena puhaltelemassa, tai oikeastaan kepittämässä 200 ilmapalloa.


Ilmapallot teki hyvin kauppaansa, meidänkin neitokainen omi koko ajan uuden ilmapallon jättäen vanhan aina jälkeensä. Saatiin kuitenkin kotiin vietyäkin lopulta yksi. Esiintymässä oli Pallomerimies, joka sen verran sai Sn mielenkiinnon että tämä kävi lasten lauluosuuksia kuuntelemassa ihan lavan reunalla, ja ilahtui saippuakuplista joita taisi nähdä ensimmäisen kerran eläissään? Pääesiintyjä Voice Kids -voittaja Aino ei enää jaksanut kiinnostaa ohjelman päätteeksi niinkään paljoa, isommat lapset kuitenkin näytti fanittavan ja keräävän nimmareita. Loppuhuipennuksena olleesta karkkisateesta oli kuitenkin jokainen lapsi varmasti innoissaan ja Skin sai napattua muutaman toffee- ja suklaakarkin.






Sunnuntaina oli Sn kauan odottama Ti-Ti Nallen konsertti! Hän olis halunnu jo viime viikonloppuna Ti-Ti Nallea katsomaan, ja jo pelkät mainosjulisteet sai neidin ilahtumaan niin voi vaan kuvitella, miten mukava oli nähdä Nallet livenä! Päästiin istumaan melko eteen lavan sivuun ja S jaksoi tanssia lavan edessä pari-kolme laulua, ennen kuin väsähti ja katsoi loppushown äitin sylistä.





Konsertin päätteeksi jokainen pääsi vielä halaamaan nalleja ja Riitta jakoi Ti-Ti Nalle -kortteja muistoksi. S reippaasti kävi halaamassa hymyssä suin jokaista nallea, ja vielä pois lähtiessä juoksi uudelleen nalleja katsomaan. Oli varmasti mieleenpainuva esitys - ainakin jostakin nallesta neiti uniakin näki! :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!