Sopivaan aikaan kun olin liikkeellä, niin S sippasi kävelyn aikana päiväunille. Kotiin päästessä jätin vähäksi aikaa nukkumaan rattaisiin, ja ehdin lapioida lumet pois hiekkalaatikon päältä. Jospa se nyt sulais jo ennen juhannusta.
Lähdin sitten ajelemaan keskustaan. Käytiin kattomassa jalkansa murtanutta pappaa sairaalassa, ja kun keskustassa oltiin, menin Sn kanssa syömään Nallikariin. Sillä aikaa kun ooteltiin ruokaa, S ehti leikkinurkkauksessa hieroa tuttavuutta muihin lapsiin. Ristikkoperunat ja kurkunviipale ketsupin kanssa sekä vesimelonin pala maistui, ennen ku piti päästä takas leikkimään = juoksemaan pitkin käytäviä nauraa räkättäen äitin koittaessa saada kiinni.
Kun meno oli niin villiä, niin lähdettiin pois. Leikkipuistossa näkyi olevan liuta lapsia eli ajattelin, että siellä S saisi purkaa energiaa, mutta kun ehdittiin paikalle, oli kaikki lapset justiinsa lähteneet. Laskettiin sitte yksiksemme liukumäkeä ja kiikuttiin hetken aikaa.
Lähdettiin kotiin kun äitini soitti tulleensa kylään. Juotiin kakkukahvit, kakun tein pari päivää aiemmin Hopottajien kampanjassa mukana olevilla Myllyn Paras Suklaataikina -pohjilla. Kun mummu lähti, oli S jo sen verran rättipoikki, että nukahti äitin viereen sohvalle.
Voi kun oiskin elämä näin idyllistä, mutta vissiin se on liikaa vaadittu. Joku lalli teki parhaansa ettei S saanut nukuttua pitempään, tai kukaan muukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentillasi!