Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kotona, töissä, päiväkodissa

Nyt kun kotiäitiys, vanhempainvapaiden jakaminen ja äitien työssä käyminen/työttömyys jälleen olleet otsikoissa, niin ajattelin kirjottaa omasta kokemuksestani (näin kun sitä on jo vähän kertynyt).


Itsehän tosiaan valmistuin maisteriksi oltuani noin 5 kk:lla raskaana, ja vaikka silloinkin olisin ollut halukas tekemään töitä edes jäljellä olevat kuukaudet, niin ei edes TE-toimistosta yritetty suositella työn hakemista. Siitä huolimatta lähetin hakemukset pariin paikkaan, ja rehellisyyden nimissä kerroin kyllä olevani raskaana. Ei paljon töitä herunut. Toisin sanoen ei minulla siis ollut töitä mihin palata äitiyslomalta - onnekkaita siis he, joihin sellaiseen on mahdollisuus.


Ajattelin olevani kotiäitinä kunnes lapsi olisi sen 1,5 vuotta ja sitten toivottavasti löytäisin töitä, vaan niin ne vaan elämän realiteetit pisti työnhakuun himpun verran ennen lapsen 1-vuotispäivää. Haku onneksi tuotti tulosta ja pääsin osa-aikatyöhön. Työpaikkaa rajoitti kriteerit, että halusin lapsen pystyvän olla kuitenkin vielä kotihoidossa - käytännössä siis isi jäisi illat kotiin lapsen kanssa ja ite vastaavasti pystyn olemaan päivät lapsen kanssa isin ollessa töissä. En halunnut vielä laittaa lasta päiväkotiin tuon ikäisenä, hädin tuskin vuoden vanhana. (Meillähän ei ole edes mahdollisuutta siihen paljon puhuttuun vanhempainvapaaseen isin osalta, kun Suomessa olosta siihen on olemassa tietyt kriteerit, ja muutenkin olin ite mieluummin kotona lapsen kanssa, eli en ole ihan tuon kaavaillun lakimuutoksen kannalla.) Kun lisäksi isi oli kesällä pitemmällä kesälomalla, niin oltais pian syöty pikkukiviä, jos en olis tuohon saumaan löytänyt minkäänlaista työtä.


Mitään herkkua tuo ei tosiaankaan ollu, kun siihen aikaan mitä yleensä olin jo ollut nukkumassa, heiluin vielä töissä mopin varressa. Aikataulu oli myös niin tiukka ja halusin kuitenkin olla ajoissa kotonakin, että en viittiny ees roudata töihin mitään eväitä ja kyllä se pölyjen huiskutus kuuden tunnin jälkeen alko käymään aika raskaaksi pidemmän päälle iltamyöhällä! Pesti ois jatkunut vielä monta kuukautta, mutta nyt etenkin näin jälkeen päin aatellen, ois käyny liianki raskaaksi jatkaa samassa työssä varsinkin, kun työmatkakin piteni muuton myötä.


Tämän jälkeen olin jonkun aikaa toisissa hommissa vähän pienemmillä työtunneilla, ja ehdin jopa ihmisten ajoissa kotiin. Samaan aikaan aloitettiin myös päiväkotiin tutustelu. Kun kaikki meni hyvin, töitä oli lisää ja Slle löytyi kokopäiväinen hoitopaikka, niin aloitin sitten itse kokopäiväisesti töissä. Nyt kun neiti on jo sopeutunut hyvin päiväkotielämään, oon tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Lapsi oli mielestäni jo tässä vaiheessa tarpeeksi "vanha" hoitoon, vaikka ihan sitä alunperin haluamaani 1,5 v ikää ei vielä saavuttanutkaan. Mutta kerhoilu ym. aktiivinen tutustelu muihin, eri ikäisiin lapsiin on osaltaan varmasti valmistanut isoon ryhmään sopeutumista.


Ensimmäinen päivä päiväkodissa meni mallikkaasti, S ei tietenkään edes tajunnut, että äiti ei nyt jääkään leikkimään samaan paikkaan vaan tulee vasta monen tunnin päästä hakemaan. Hyvin oli mennyt silti. Samoin meni seuraavat pari kertaa, iloisesti S vilkutti äitille erotessa. Sitten hän hoksasi homman jujun, ja aloitti erotessa pienen eroitkuntapaisen - eli ei siis edes oikeaa itkua vaan tyytymätöntä natinaa lähinnä. :) Muuten S on viihtynyt päiväkodissa todella hyvin, autosta pois lähtiessä on aina innokas kun tajuaa, mihin mennään, ja monena aamuna onkin todennut vain "kiikkuu!". Se lieneekin Sn lempipuuhaa, istuisi varmaan koko päivän kiikussa. Aktiivinen lapsi kun on, niin päiväkodissa on tarpeeksi virikkeitä ja puuhastelua päiviin, ja esim. sanavarasto tuntuu karttuvan päivittäin. Pottahommatkin kiinnostaa taas ihan eri tavalla, kun päiväkodissa aktiivisesti tätä harjoitellaan.


Samalla ollaan itse saatu kaivattuja rutiineja päiviin. Lapsikin on alkanut päästä jyvälle mm. paremmasta nukkumisesta (vaikka siinä vieläkin tekemistä on). Vaikka muuten ihana lapsi onkin, on meillä hyvä nukkuminen ollut iät ja ajat ongelma. Ensimmäisiä 45 min päiväunia pk:ssa ihmeteltiin, vaikka se meille normaalia olikin... Nyt neiti tirsottaa hyvinkin jopa 2,5 tunnin päikkäreitä, ja vastaavasti kun on aikainen aamuherätys, saattaa hyvällä lykyllä S nukahtaa yöunille jo yhdeksän maissa (vaikka monesti vielä sinnittelee pitempään ja heräilee n kertaa yössä).


Myös imetys on luonnollisesti vähentynyt, vaikka monesti S vielä illat tuntuu tankkaavan maitoa koko päivän edestä. Nyt kuitenkin muutaman kotona tehdyn poikkavan nukkumisjärjestelynkin vuoksi alan viimein nähdä toivon pilkahduksen myös yöimetyksen loppumisen suhteen, eli imetys on tällä hetkellä vain murto-osa ennen päiväkotielämän aloittamista.

So far so good, näin tiivistettynä.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Hei hei mitä kuuluu

Taas tahtomatta on vierähtänyt pieni ikuisuus viime postauksesta.


Työt, kotityöt, flunssa(t), väsymys, remontti ym. ym. syö kyllä aikaa enkä ehdi tietokoneen eteen istahtaa. Aamuthan olen pyhittänyt dataamiselle, kun S vielä nukkuu, mutta mm. viime viikonloppuna minä olin se unikeko, joka herätettiin, että se niistä omista aamukahvihetkistä. (Ja sen kerran kun sitä aikaa olisi, tietokone lakoaa, taitaa olla uusi läppäri seuraavana ostoslistalla...)


Suuria muutoksia on tosiaan myös tapahtunut. Lähipiiri tämän jo tietää, mutta päivitetääs vielä nyt bloginkin puolella, että ollaan tässä jo hetken oltu omakotitalon omistajia.


Tiedossa on siis pientä pintaremonttia ja hamassa tulevaisuudessa vähän isompaakin. Jos joskus joku huone tulisi viimeistelyt mukaan lukien valmiiksi, ehkä täällä blogissakin tohtisi jonkun remonttipostauksenkin laittaa esille.



PS. Voi hitsin pimpulat, ihan sekin on jäänyt kertomatta että käytiin tuossa joku viikko takaperin Fröbelin palikoiden keikalla! Neitokainen oli kyllä innoissaan, vaikkei ehkä ihan ymmärtänytkään tapahtuman luonnetta. Jammaili innokkaasti musiikin tahtiin.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Hopottajat: Myllyn Paras Voitaikinataskut

Pääsin mukaan Hopottajien kampanjaan, jossa testataan uusia Myllyn Paras voitaikinataskuja.


 Kampanja lähti osaltani vähän hitaasti käyntiin, koska tätä uutuustuotetta sai kyllä metsästää useammasta kaupasta. Kampanjakirjeessä kerrottiin, että tuotetta löytyy ainakin K-Super- ja K-Citymarketeista, mutta kolmannellakaan katsannalla ei paikallinen Superkauppa ollut ottanut tuotetta valikoimiinsa, eikä sitä löytynyt myöskään paikkakunnan kolmesta muun merkkisestä kaupasta.


Piti siis lähteä kaupungille saakka ostoksille, ja K-Citymarketissa viimein tärppäsi, kun osasi vielä kysyä neuvoa, mistä niitä löytyisi - taskutuotteet kun eivät löytyneet kaupan pakastealtaasta muiden piirakkataikinoiden joukosta, vaan jostakin muusta hyllystä. Hinta oli sopivahko, hieman yli kolme euroa. Tavalliset voitaikinat on siis jonkin verran huokeampia hinnaltaan.


Ajatuksenani oli tarjota sekä suolaista että makeaa kavereille, mutta myönnettävä on, että kun sellaisia ei ole, niin taskuista teki kyllä hyvin täyttävämmän iltapalan / pienen päivällisen perheelle.



Kaikki nyt ei taaskaan mennyt kuin Strömsössä. 


 Tein suolaisia taskuja varten itsetehdyn jauheliha-tomaattitäytteen, johon käytin kaksi ja puoli tomaattia. Apulainen maisteli omatoimisesti yhtä tomaattia, joten onneksi löytyi vielä yksi tomaatti lisää. Kuorrutin kaikki taskut ennen uuniin laittamista juustoraasteella.


Innokas apukokki oli käynyt pyöräyttämässä uunin asteet vähemmälle en tiedä missä vaiheessa, eli suositeltua paistoaikaa piti pidentää. Norm. paistoaika olisi ollut 15-20 minuuttia, ja nämä oli sitten puolisen tuntia uunissa. Tämän seurauksena olipa vähällä, ettei taskut palaneet, ja johtuen kai epätasaisesta paistolämpötilasta, eivät nämä juurikaan kohonneet.


Siispä muutamasta yksilöstä oli taskua hyvin vaikea saada auki, seurauksena että koko tasku repesi kahdeksi levyksi. Täytettäkin jäi muuten puolet yli. Taskut oli onneksi hyvän makuisia, ja pienimmäinenkin tykkäsi syödä ainakin nuo täytteet välistä (tasku taisi päätyä sylin ja osittain lattiankin kautta äidin syötäväksi).






Makeita taskuja valmistin banaani-suklaa"vaahdon" kera. Ei onnistunut tämäkään ei. Olin alunperin ajatellut laittaa banaanit ja suklaat uuniin taskun sisään sulamaan, mutta tarkemmin ohjetta tavattuani huomasinkin, että taskut täytetään vasta paiston jälkeen.


Siispä banaanit oli kylmiä, suklaan sulatin mikrossa ja niin, kun ei kermavaahtoa ollut ja sekoitin sen jugurttiin, niin plörinäksi meni... Ja tosiaan kuorrutin kaikki taskut juustoraasteella - myös nämä makeat siis, ja tämänhän tajusin vasta täyttäessä. No, ei se maku tästä kärsinyt. Vaan makeita tekeleitä ei siis maistanutkaan muut kuin minä itse, ja jäi tästä seuraavallekin päivälle iltapalaa syystä, että aika makeaa oli.



Suosittelen voitaikinataskuja käytettäväksi sellaiselle, jolla ei ole aikaa itse väkertää taikinaa. Erinomainen vaihtoehto vaikka nyt isänpäiväksi, ja varmasti luonnistuu myös joululeivontaan, jos tavalliset tortut kyllästyttää. Kannattaa myös ostaa samantien kaksi pakettia, jos ensimmäinen satsi sattumalta menisikin vähän pilalle. Täytevaihtoehtoja on lukuisia ja vain mielikuvitus on rajana.

Jos haluaakin nähdä oikein kauniita luomuksia, kannattaa käydä katsomassa muiden tekemiä leivonnaisia ja niistä otettuja kuvia instagramilla hästägillä voitaikinataskuhopo.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Haluatko mukaan Hopottajien testaajaksi? 
Mukaan voit liittyä minun kauttani klikkaamalla linkkiä ja rekisteröitymällä mukaan!
> Hopottajiin


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Liikunta, missä mennään nyt?

Aika lienee päivittää kuulumisia tämänkin projektin osilta - eli mitä kuuluu liikuntapuolelle? Kuten blogihiljaisuudest arvata saattaa, niin eipä paljon kuulu...


Salijäsenyyshän minulla loppui heinäkuussa muuton myötä. Sen jälkeen en ole salille astunut, ja kyllähän se pikku hiljaa on alkanut näkymään veltostuneessa olomuodossa, mutta myös ihan henkisellä tasolla. Sali oli kuitenki pitkään henkireikä, jossa pysty ees hetken olemaan yksin ja keskittymään täysin omaan napaansa. ;)

Lisäksi mulla oli pitkään jatkuneet iltatyöt. Eli kun päivät puuhaili kotona lapsen kanssa ja illat sitten omia töitä, ei siinä liikkumaan oikein ehtinyt pakollisia kauppareissuja (jotka koitin mahd. mukaan hoitaa kuitenkin edes kävellen) lukuunottamatta.

Tällä hetkellä on suoraan sanottuna vetämätön ja läsähtänyt olo. :D Mahan seutu (ainakin) on venynyt kesästä saakka ja yleiskunto tuntuu kyllä rapisseen. (Puntarilla en oo kuukausiin uskaltanu käyä...) Hain tuossa yks päivä lasta hoidosta kävellen ja koitin siinä ottaa muutaman juoksuaskeleen ja tuntu kyllä siltä että kuolema koittaa jos enempi juoksen! Yks pyöräreissu mahtuu kans kuukauden sisään, kun autoa piti lähteä hakemaan huollosta. Matka ei ollut ku muutama kilometri, mutta sen jälkeenkin jo tuntu, että kyllä tuli liikuttua - ja hyvällä tavalla tuli heti fressimpi olo!

Kesän jälkeen on kans ollut hirveä sokerikoukutus päällä ja onpa ollut aikakausi, että suklaata on pitänyt syödä päivittäin! Nyt oon viimein saanut tähän katkon, niinkin yksinkertaisilla eväillä kuin (sokeriton) kaakao ja hedelmät. Liika on liikaa suklaassakin. ;)


Kaikesta tästä oon saanu uutta puhtia ja marraskuu on toivoa täynnä! Nyt on hyvä aika ennen (pikku)joulukautta pistää reippaasti tassua toisen eteen ja jättää ne herkuttelut sinne jouluun! Jostakin aijon nyt repiä sen ylimääräisen tunnin omaa aikaa (ja motivaatiota) liikkumiseen. Varsinkin nyt, kun ei noita iltatöitä ole enää riesana, ei huvita istua koko iltaa sohvalla vahaten telkkarista jotain aivotonta skeidaa. Tekisi mieli kävellä, ja lunta oottelen, että pääsis hiihtämään. Pienen tutustumisen paikalliseen saliin voisi tehdä, jos saisi tuon isin lahjottua jotenkin olemaan sen aikaa lapsen kanssa kotona (vastavuoroisesti sais hänkin minun puolesta käydä salilla, uimassa tai missä tahansa muualla, ku pelkästään lähikaupassa).