Instagram @sarkkuk

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Polttareissa

Eilen (ja ilmeisesti tämänkin päivän puolella?) oli ihanaisen naisen polttarit. Minun matkassa oli taas monta mutkaa (!!), mutta ehdinpäs ja pääsinpäs kuitenkin mukaan, meikit jotenkuten naamalla ja vähän normaalia enemmän ihmisemmännäköisenä.

Kameran takana - ainakin kenkäni olivat todistetusti paikalla ;)

Minä hain puolet porukasta kyytiin, ja ex tempore ohjelmanmuutos oli pieni harhautus. Morsimmen ajatukset ja ilmeet oli jekutuksen arvoiset kun hän tajusi, minne luuli joutuvansa! Mutta pikainen käännös ovella helpotti ihmeellisesti.


Oikea määränpää olikin tämän pikku mutkan jälkeen mennä syömään kiinalaiseen. Suurin osa porukasta ei kai juuri tuossa paikassa ollut käynyt aikasemmin, minä mukaan lukien.


Lähes kaikki taisivat valita buffetin. Itse vältin täyden ähkyn skippaamalla mm. suuren riisiannoksen ja liiat friteeratut pallerot, ja satsaamalla kasviksiin. Ruoka oli kyllä hyvää, kyllä tuo kiinalainen ruoka aina maistuu. (Suolaa sen sijaan ruuassa taisi olla reippaanlaisesti vielä näin aamusella olevasta janon määrästä päätellen).



Minäkään en näköjään ehtinyt viime hetken ohjelmalisäyksiä tapahtumatiedoista lukemaan, sillä seuraava ylläripylläri oli kaikille vähän yllätys. Istahdettiin pikniköimään Oulussa tällä hetkellä olevan Tivolin luokse. Ei sillä, että kenelläkään ois enää nälkä ollut buffan jälkeen...





Pikniköitiin muutama tunti ja sääkin oli kuin morsin (itse): lämmin ja kaunis! :)

Ja saatiinhan me vähän extremeä näihinkin polttareihin!




Maailmanpyörä ei silti ilmeisesti ollut tarpeeksi jännittävä...





Mutta Mega Flippi sen sijaan sai ilmeistä päätellen kai pään pyörryksiin!
Itse jänistin molemmista laitteista.
No ei vaineskaan, ajattelin nuo neljän euron lippumaksut säästää tivoliin kohdistuvaan perheretkeen.


Kuskasin porukan vielä tämän jälkeen illanviettoa jatkamaan saunomisen merkeissä.
Ihan suunnitellusti palasin sitten itse kotiin lapsen nukuttamispuuhiin. Tietysti isi oli just koittanut laittaa Saa yöunille ja tämä heräsi jo hiukan nukuttuaan. Ei sitten sen jälkeen uni ottanut tullakseen millään vasta kuin lähempänä puoltayötä.
Ihan hyvä siis, ettei mennyt oma päivä rillutteluksi, ei sitä nimittäin kaikkea jaksa minäkään.

Toivottavasti polttariseurueella oli ihana ilta! :)

2 kommenttia:

  1. Musta ei varmaan ihan noin hurjaan laitteeseen (enää ainakaan) taitaisi olla :D

    Mukavan kuuloiset polttarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, jos ehditään käydä tuolla Tivolissa vielä, että meneekö mullakin pupu pöksyyn! Jännä, miten se rima tulee aina vaan alemmas näin "vanhemmiten". Kymmenen vuotta sitte oisin käyny tuossa laitteessa jo monta kertaa!

      Poista

Ilahduta kommentillasi!