Instagram @sarkkuk

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Makeaa mahan täydeltä

Tänään oli Ravintolapäivä, eli silloin kuka tahansa saa pistää pystyyn oman, itsensä näköisen ravintolan/kahvilan. Tässäkin lähettyvillä näkyi olevan muutama kahvila, ja kun ulkona oli nätti ilma, päätin lähteä pienelle kävelykierrokselle ja samalla syödä jonkun leivoksen jos toisenkin.


Monessa blogissa on viime aikoina leivottu korvapuusteja, ja niitäpä on mieli halajannut tässä viime aikoina. On kuitenkin melko isotöistä leipoa, plus että taitaisivat kaikki mennä vaan omaan suuhun. Siksipä tämä puusti tuli oikeaan saumaan, ja oli oikein hyvää!


Olisin käynyt vielä Arkkaritalolla, mutta sieltäpä oli minun kävelyreissun sinne osuttua kaikki tarjottavat jo loppuneet! Vielä oli yksi oljenkorsi, ihan kotinurkilla sijaitseva Kakkuhipat. Siellä oli jotakin vielä jäljellä. Söin mustikkakukkoa vaniljakastikkeella, Supercookien sekä Explody Lab Rat -leivoksen. Erityisesti jälkimmäinen oli niin makeaa, että ihan hyvä oli tähän tämä kierros lopettaa. Mustikkakukko sen sijaan oli tosi hyvää.

Tulipa taas herkuteltua, varsinkin kun lauantaina oli siskon synttärikekkerit ja siellä oli hyvää mustikkakakkua... Että melkonen kakkudieetti!

2 kommenttia:

Ilahduta kommentillasi!