1 kk

Meidän vauva on jo yhden kuukauden ikäinen! Enää ei kai voi puhua vastasyntyneestä. Tuntuu, että vastahan minä laskin päiviä laskettuun aikaan, ja silti samalla tuntuu, niin kuin vauva olis ollut tuossa aina.

 Neiti 1 kk.

 Tästä alkaa postaussarja, jossa seurataan vauvan vaiheita kuukausittain.

 

6 pv ennen syntymää.

 
Synnytyksen jälkeen vietimme osastolla neljä yötä (to-ma). Ensimmäinen yö (to-pe) oli helppo, vauva söi ja nukkui, en tuntenut kovinkaan kipuja - ainoastaan päänsärkyä, mikä johtui varmasti väsymyksestä, vähästä syönnistä sekä ponnistuksen aikaansaamasta "jännityksestä" (kätilö välissä kommentoi, että "tuo ponnistus taisi mennä vain päähän"). Imetin vauvaa alusta saakka, ja vauva osasi heti hyvän imuotteen. Itse piti hieman harjoitella, mutta kyllähän se pian lähti minullakin sujumaan. Ainoa ikävä puoli oli se, että jossakin vaiheessa se sattui todella paljon, ja jouduin pyytämään sitä voidetta aika paljon helpottamaan edes hieman rikkoutunutta ihoa. Toinen huoneen äideistä lähti pois, ja luulin saavani olla huoneessa loppuajan yksin. Toinen yö (pe-la) valvottiin vauvan viihtyessä monta tuntia rinnalla välillä itkeskellen (ilmeisesti sieltä ei sitä maitoa siis paljoakaan tullut). Väsytti, ja silmät painui väkisinkin kiinni, mutta ei auttanut kuin imettää. Vasta aamuyöllä sain nukuttua pari tuntia putkeen. Jälkisupistukset alkoivat aika tarkkaan vuorokausi synnytyksestä, mutta niitä tuli vain muutamia ja vastasivat kivuiltaan lähinnä kuukautiskipuja. Aamuvarhain huoneeseen kärrättiin toinenkin äiti, jonka vauva sitten vuorostaan valvotti minua kolmannen yön (la-su) koska tämä itki jatkuvasti (kun ei sekään saanut rinnasta tarpeeksi maitoa). Haaveilin pääseväni pois jo sunnuntaina, jo siksikin, että pääsisi rauhassa nukkumaan. Mutta vauvan paino laski sen 10,2 % kun raja on 10 % eli jäimme vielä yhdeksi yöksi sairaalaan. Tuona päivänä oma maito kuitenkin vasta alkoi nousemaan, kirjaimellisesti kertarytinällä, niin että piti käydä ihan pumppaamassa maitoa, kun eihän vauvan nälkä ja rinnat vielä toimineet samaan rytmiin. Annoin vauvalle pumppaamaani maitoa aina imetyksen päätteeksi ja viimeisenä yönä (su-ma) muutamaan kertaan lisäksi korviketta. Aamun punnituksessa olikin paino noussut sen verran, että päästiin lääkärintarkastukseen ja bilirubiiniarvojen tarkistuksen jälkeen viimein kotiin.

Painonsa vuoksi syötin vauvaa alkuun imetyksen päätteeksi myös omaa maitoani sisältävästä tuttipullosta. Viikon päästä kotiutumisesta, 1+4 vk iässä meillä oli neuvolan kotikäynti, ja neidin paino olikin noussut hienosti (3310 → 3060 → 3470 g). Vielä muutaman päivän ajan annoin tälle silti vielä lisämaitoa pullosta. Kuitenkin neiti oksensi, siis kunnolla kaaressa lensi syönnin päätteeksi nämä maidot muutaman kerran ulos, mistä päättelin tämän saavan maitoa jo yli oman tarpeensa, ja annoin lisämaitoa enää vain ennen nukkumaanmenoa. Muutama päivä tästä jätin iltamaidonkin pois, koska neiti nukahti tissille jo ennen tätä tai se ei enää muuten vain kelvannut, eli hän taisi saada maitoa nyt ihan kylliksi. Sen jälkeen maitoa onkin siirtynyt päivittäin vain pakastimeen muutamaa kertaa lukuunottamatta, jolloin olen ollut liikenteessä ja varannut mukaan tuttipullon omaa maitoa. Korvikkeita ei ole käytetty kertaakaan (lukuunottamatta siis osastolla juotettuja maitoja).

1 vk iässä käytiin jo ensimmäistä kertaa kyläilemässä serkkujen syntymäpäivillä. Samana päivänä tutustuttiin myös tuttiin ensimmäistä kertaa. Tuttia on syöty vaihtelevasti, se on ollut mukana vaunukävelyillä ja jonkun kerran se on kelvannut silloinkin. Ihan viime aikoina oon alkanut käyttää tuttia nukutuksen apuna, jos on juuri syöty, mutta nyrkki eksyy yhä suuhun (peukkua olen nähnyt imevän vain kerran) ja tämä ei nukahda. Neiti tykkää myös tarttua itse tutista kiinni ja tohertaakin sen kanssa sitten jatkuvasti, kun eihän se ote vielä pidä.

Kylvetty meillä ollaan kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin (paitsi viimeksi kun vessasta paloi lamppu). Sairaalassa vauvaa kylvetettiin lavuaarissa, mutta meillä on amme ja siihen vauvatuki, ja olen kylvettänyt vauvaa niissä. Mun lavuaari taitaisi joka tapauksessa olla ihan liian pienikin kylpemiseen. Ensimmäisellä kerralla kotona kylpemisen jälkeen piti vähän itkeskellä, mutta sen jälkeen on kylvystäkin alettu tykkäämään.

Alusta asti vaipan- ja vaatteidenvaihtopuuhat on sujuneet ilman itkuja. Pari kertaa tosin on itketty nälkää, kun kahta asiaa ei voi tietenkään suorittaa yhtä aikaa. Neiti taitaa jopa tykätä tästä vaihtorumbasta, sillä hoitopöydällä meillä usein myös hymyillään. Meillä on käytössä päivisin kestovaipat, ja nyt uskallan jo sanoa, että osaan niitä käyttää. Alussa sattui ohivuotoja vähän silloin tällöin. Öisin olen käyttänyt kertiksiä, vaihtelun vuoksi ja no, koska niitä olen jo ostanut niin sama käyttää pois. Vaatteissa käytetään edelleen 50-kokoa, joista tosin pienimmin mitoitetut alkaa vedellä jo viimeisiään. Muutamaan kertaan olen jo testannut vaihtelun vuoksi pienimpiä 56-kokoisia, jotka vielä hieman reiluhkoja ovat, mutta eivät enää pyöri ympäri. Neidin posketkin ovat jo sen verran pyöristyneet, että ensi viikon neuvolassa saapi nähdä, jokohan olisi neljä kiloa mennyt painossa rikki.

Hymyjä on neidillä tullut kyllä ihan ensimmäisestä viikosta saakka, tosin kyseessä taisi olla ihan vaan jotkin refleksinomaiset liikkeet. Nukkuessa on muutaman kerran naureskeltu! Myös tissille nukahtaminen saattaa joskus kirvoittaa hymyn, kun neitiä yrittää siitä herätellä - melkoinen jekuttaja kyseessä. Mutta kolmen viikon iässä on selkeästi hymyilty jo vastaukseksi puhutteluun.

Täällä ei kovin paljon itkeskellä, vain silloin kun äiti on liian hidas ruokkimaan lapsensa, tai jos vaunuissa/kopassa/sitterissä alkaa aika yksinään käymään pitkäksi. Yleensä jälkimmäiseen tepsii tutti, ja kohta ollaan taas hiljaa. Mutta sitten kun itketään, niin kyllä niitä desibelejä lähtee! Leeville on muutaman kerran tullut kiire juosta parvekkeelle, kun semmoinen huuto käy.

Nukkuminen on alkanut menemään enemmän ja enemmän rytmien mukaan. Tavoitteenani on alkaa kymmeneltä iltaisin nukkumaan, tai viimeistään ainakin tekemään iltatoimia. Alkujaan vauva tosiaan saattoi herätä yöllä syömään tunnin-parinkin välein. Muuten, rytmi jonka jo raskaana ollessa huomasin vauvalla olevan masussa, on melko pitkälti säilynyt myös mahan ulkopuolella. Plus miinus tunti -akselilla vähän riippuen nukahtamisaikataulusta yösyötölle herätään klo 1, klo 4 ja aamulla klo 7, jonka jälkeen neiti vielä jatkaa unia minun herätessä jo omiin aamutoimiini. Vauva nukkuu minun vieressä sängyssä yöt. Koen, että itselle on helpompaa ruokkia vauva, eikä tarvi ees taas väsyneenä pomppia sängystä ylös (saati herättää mahdollisesti vauvaa uudestaan). Ja on tuo näköjään vauvallekkin mieluisempaa.
Vauva on selkeästi vielä sylivauva. Omassa kopassa nukutaan vain, jos onnistun syvässä unessa tämän sinne saamaan. Muuten pitäisi aina nukkua äitin käsivarrella.

Nyt kuukauden iässä myös ruokailun kesto on muuttunut - jos alkuun imettiin tissiä jopa tunnin verran, nyt ei aina tarvi yöllä edes varttituntia. Päivällä saatetaan tankata kauemmin, mutta ei silloinkaan puolta tuntia enempää. Päivisin nukutaan vielä paljon, mutta selkeästi pari virkeämpää jaksoa ajoittuu iltapäivään n. klo 15-17 ja iltaan n. 19-22 välille.

Äänimaailma on alkanut monipuolistumaan, ja muutaman kerran on hoitopöydällä selkeästi yritetty jo "jutella" normaalin ähinän, kitinän tai natinan sijaan. Esineitäkin on alettu selkeästi tujottelemaan jo enemmän, ja välillä telkkarikin tuntuu jo näyttävän kiinnostavalta.

Päätä nostellaan makuulla ollessa tomerasti, ja itse asiassa myös pyllypesun yhteydessä natiainen kurottelee jo kovasti. Hauskinta on kuitenkin, että tämä monesti hoitopöydältä nostettaessa koittaa jo itse ponnistaa ylös, ja mahallaan ollessaan nostelee pyllyään ja polviaan ja näyttää siltä, että tämä ois kovasti lähdössä konttaamaan. Ei ehkä ihan vielä kuitenkaan.

Hiukset kasvaa kovasti ja näyttää tummilta, vaikka vaaleampaa vauvahiusta on sitäkin. Kosteana ne näyttää kihartuvan, saa nähdä miten tulevaisuudessa, tuleeko käkkärää. Kynnet myös kasvaa kovaa vauhtia, kahdesti olen saanut ne nyt jo leikata. Useamminkin voisi, tämä kun varsinkin tutin kanssa ähertäessään raapii samalla naamaansa. Nyt kun muistan mainita, niin kaikki tytön nähneet ovat kommentoineet tällä olevan pitkät sormet. Liekkö tässä tuleva pianisti?

D-vitamiinitipat aloitettiin kolmen viikon iässä. Ilmeisesti normaali aika on kaksi viikkoa, mutta näin meitä neuvolantäti ohjeisti. En oo huomannu niiden aiheuttaneen mitään erityisiä vatsaväänteitä - ostinkin kyllä suoraan sitä vesiliukoista Jekovitiä.

Näin meillä on siis ensimmäinen kuukausi takana ja kohta neiti onkin jo iso tyttö...