Instagram @sarkkuk

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Liikunnat vk. 23

"Urheilit 10 kertaa, yhteensä 8 tuntia 35 minuuttia."


Maanantaina kävin kuntosalilla hieman pitemmän kaavan mukaan, kun ei koskaan tiiä milloin on se viimeinen kerta. Pyörällä menin, se käy hyvin alku( ja loppu- )lämmittelystä, mutta lisäksi soudin viisminuuttiset, että pääsee tuo yläkroppakin vähän lämpeämään.

Tiistaina kävin taas uimassa. Kesän kunniaksi vesijumppaakaan ei enää ollut. Isot altaatkin oli suljettu ja vesijuoksuvyöt piilotettu jonnekin, eli sen sijaan piti tyytyminen matalammassa altaassa vesikävelyyn.

Keskiviikkona sain vielä itseni patisteltua salille, vähän saman kaavan mukaan kuin maanantaina mentiin.

Torstaina oli tarkoitus käydä uimassa, mutta olin vaan yksinkertasesti niin väsynyt, että en jaksanu illalla taas lähteä mihinkään.

Perjantaina viimeisen kunnon lämpimän päivän kunniaksi kävin kävelemässä ja seikkailemassa Ainolan puistossa.

Lauantaina myös väsymys voitti, sen verran jaksoin ulkona käydä että kävin vaatteidenvaihtopäivillä keskustassa. Sitten nukuinkin päiväunet ja katsoin illan telkkaria.

Sunnuntaina käytiin kävelemässä lintutorniretkellä, ja kun illasta paistoi aurinko ja oli suhteellisen lämmintä, kävin vielä kävelyllä. Sepä saattoi vähän avittaakin, sillä sen jälkeen on vatsaa särkenyt ja supistuksia alkanut ilmenemään enemmän ja enemmän päivästä toiseen...


(PS. Tänään olisi hyvä päivä syntyä..!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!