Instagram @sarkkuk

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivänä

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Ihan vielä ei itseäni ole tarvinnut juhlistaa, mutta ens vuonna sitten. Suomalaiset äidit saa muuten olla erittäin tyytyväisiä asemaansa ainakin tämän Pelastakaa Lapset ry:n Suomi on paras maa äideille -raportin mukaan. Enkä epäile asiaa tai tutkimuksessa käytettyjä kriteerejä yhtään. "Suomessa tilanne on erinomainen kaikilla näillä kriteereillä mitattuna." (Vaikka totta kai aina kaikesta löytyy jotain parannettavaa).


Äippäpäivän kunniaksi käytiin tietysti omaa äitiä moikkaamassa kotikylillä syömisten merkeissä.


Mentiin paikalliseen ravintolaan, josta joskus kymmenen vuotta sitten sai vielä Suomen parasta pitsaa. Huvitti testata, vieläkö asian laita näin on, vaikka kuulemma niiden taso onkin laskenut. No, kokeiltava se oli silti itse.


Poropitsaa, jossa mm. poroa, sipulia, aurajuustoa ja rucolaa. Kuulemma oman äitini valinta aina, tällä kertaa hän itse valitsi toisen pitsan, joka ei sitten tälle hänen makuunsa vetänyt vertoja.


Kyllähän tuon nälkäänsä söi (koko pitsa meni), ja poro on parasta. Mukavaa vaihtelua myös känkyille tällainen ravintolapitsa. Mutta eihän se tosiaan sitä ollut, mitä silloin ennen vanhaan, kun ravintola oli vielä vanhassa ulkomuodossaan ja -asussaan.

Pitkälle pärjää taas tuolla ruoalla, ja turvotti kyllä vielä tunteja syömisen jälkeen sen verran, että mieli veti ulos ja pitikin kävästä tunteroisen iltakävelyllä. Pitkästä aikaa täällä aurinkokin paisto, ja ilma oli ihanan keväinen. Sanoisin jopa, että täydellinen juoksusää, mutta itte pääsen pistään töppöstä rivakammin toisen eteen vasta joskus kuukausien päästä. Mutta menkäähän te lenkille, jotka siihen kykenette!

4 kommenttia:

  1. Voi vitsi oot noissa kuvissa todella kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Vähän paremmat vaatteet (kotoasuna toimivien rytkyjen sijaan) ja sipaus meikkiä saa ihmeitä aikaan ;)

      Poista
    2. Vois joskus taas itekin kokeilla! :D Tää loppuraskaus on vaan niin sellasta aikaa ettei oikeen jaksa panostaa.

      Poista
    3. Eipä sitä aina jaksa. Etenkään tulevina kuukausina vauvan kanssa se oma pärstä on tuskin ensimmäisenä mielessä :)

      Poista

Ilahduta kommentillasi!