Instagram @sarkkuk

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Sokerirasitus

Eilen aamulla tosiaan kävin siellä sokerirasitustestissä. Hyvinhän tuo paasto sujui lopulta, kun vaan söi hyvin ennen sen aloitusta. Kävin myös siellä uimassa, enkä juonut vettä senkään jälkeen (varmaan ihan tarpeeksi sitä vettä hörppäsi tuossa uidessa jo suuhun). Menin aikasin nukkumaan ja heräsin sen verran myöhään, että ei tarvinut kuin pukea vaatteet ja mennä terveyskeskukseen.


Ensin mitattiin sormesta lähtötaso, joka oli 4,0. Sitten otettiin ensimmäinen verikoe paastoarvoista. Heti perään piti juoda se sokerilitku. Se oli semmonen hieman vajaa litran pullo jotain väljähtyneen kokiksen makusta litkua. Sitten piti mennä aulaan odotteleen seuraavaa mittausta.

Olin varautunut peräti kahdella mukaan ottamallani lehdellä odotteluun, mutta en montaa sivua ehtinyt lukea, kun joku mummo istahti viereen ja alkoi poriseen. Siinä se sitten istui ja jutteli sen kaikki kaks tuntia, jota siinä olin. Ehtihän tuo käydä läpi melkein koko elämäntarinansa suunnilleen syntymästään saakka. Selitti kaikki sisarustensa syntymät ja kuolemat, ystävänsä sairaudet ja kuoleman, miehensä sairaudet ja kuoleman, matkustelunsa, lapsensa ja lastenlastensa syntymät ja opiskelut.. Olipa siinä kyllä mummulla ollut monivaiheinen elämä! Ei se oo kuule ollut helppoa "ennen vanhaan" yhtään, tälläkin oli useampi sisarus kuollut ihan vauvana/pienenä lapsena sairauksiin, joista nykyään ei oo ku maininta historian kirjoissa. On niillä rokotuksilla jotain hyötyä saatu aikaan, vaikka niitä monet nykyisin parjaa.

Tunnin jälkeen tosiaan otettiin toinen verikoe, ja ihan hyvä mulla oli olo ollut koko sen ajan, ei heikottanut, oksettanut tai muutakaan. Vielä siitä tunnin päästä otettiin se viimeinen. Oltiin jo neuvolassa sovittu, että sieltä sitten seuraavana päivänä soitetaan, jos niissä tuloksissa ilmenee jotain.

Ei tosiaan ole soittoa kuulunut, ja tuolta Oulunomahoito -palvelustahan nuo tulokset jo näkeekin. Eli paastoarvo 4.6 (raja-arvo 5.3), 1 h 6.1 (raja-arvo 10.0) ja 2 h 5.8 (raja-arvo 8.6). Eli ihan hyvät nuo on.

Ei tosin kukaan maininnut mitään, oisko niitä hampaita saanut pestä.. No pesin kuitenkin, koitin silti olla syömättä/nielemättä/whatever sekä sitä vettä että hammastahnaa, eli tuskin se nyt mitään vaikutti.


Pääsin muuten samalla jo 28-viikolle. Kaksplus-uutiskirjeessä sanotaan mm. "Lapsen paino lisääntyy tästä eteenpäin noin 27 grammaa päivässä, eli kasvu on rajua." Eli jos ei sitä mahaa oo tähän asti ollut, niin nyt se sitten varmasti tulee!

"Kohtu lähestyy kylkiluita, ja alkaa painaa keuhkoja. Vaikka tuntuisi siltä, että hengityksesi on huonoa, ei hätää." Kyllä, tuntuu välillä etenkin huonossa asennossa istuessa, että ei happi kulje, ja joitakin ylämäkiä pyöräillessä ihmettelen, että miten voi olla niin heikko kunto ihan yhtäkkiä, kun puuskuttaen saa ne polkea. Jonkin verran muuten tulee niitä harjotussupistuksiakin, etenkin jos stressaa tai tekee jotain vähän rankempaa. Niinpä tässä mietinnän alla on nuo juoksulenkit, että kuinka niitä tässä vaiheessa uskaltaa enää tehdä.

"Jo nyt voit saada kontaktia lapseen. Jos painelet vatsaasi, lapsi saattaa potkaista tai lyödä vastaukseksi." Muutama tietty kellonaika on, jolloin tosiaan alkaa liikettä tuntumaan. (Heh, ja jos syön jotain hyvää.. vauva tykkää etenkin smoothiesta [ja karkeista].. ) Etenkin yöllä tiettyyn aikaan pitää monesti herätä vessaan, eli vissiin siellä aina monotetaan mun rakkoa. :( Joo, ja ei tosiaan enää oo pikku tumpsauksia. Tässä nyttenkin istuessa potkusuunta on ollut tuonne jonnekin alaviistoon, ja vaikkei se kipeää tee, niin ei kyllä oo yhtään mukavan tuntusta, jotain elintä siellä nyt muljutetaan.


Ensimmäinen ostamani mammamalliston paita löytyi kirppikseltä. Vielä on kasvun varaa.

2 kommenttia:

  1. Musta on mahtavaa kuulla "vanhan kansan" tarinoita menneisyydestään, niitä kun ei oppikirjoista löydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, meillä nykyajan nuorilla olis paljon opittavaa vanhemmilta ihmisiltä. Nyt kaikki vanhat taidot ja ihan pelkkä maalaisjärki on katoamassa, kun ei tarvi vaivaa nähdä juuri minkään asian eteen.

      Poista

Ilahduta kommentillasi!