Instagram @sarkkuk

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Paketteja

Melko tasaiseen vauhtiin on kolahtanut kämpän postiluukku / tekstiviesti merkkinä postin saapumisilmoituksesta. Olo on melkein kuin jouluna, kun jatkuvasti saa jotain uutta pakettia odotella. Ensimmäisen pakettini pitkään aikaan sain tosiaan jo parisen viikkoa sitten, kun Buzzador lahjoitti minulle tuon hammastahnojen testipakkauksen.


Testaaminenkin on jo aloitettu, siitä raportoin myöhemmin lisää.

Seuraavaksi saapui tilaamani Yves Rocherin paketti.


Haksahdin erääseen mainokseen, koska tarttin muutaman kosmetiikkatuotteen ja tuo tarjous oli sen verran hyvä, että päätin siihen tarttua.

Jotta jännitys säilyisi vielä hetken, niin lupaan tämän paketin sisällöstä kertoa heti kohta lisää erillisessä postauksessa.

Mutta viimeiseksi, mutta tärkeimmäksi, viimein saapui se odotetuin. Laitoin Kelalle hakemuksia menemään muutama viikko sitten, hakemukset käsiteltiinkin parissa päivässä ja jäin sitten odottelemaan, milloin posteljooni minua muistaisi. Eilen oli tullut saapumisilmoitus ja tänään kävin sen hakemassa - onneksi olin liikenteessä autolla, enhän mää tajunnut että se paketti noin iso on (vaikka lapussa olikin paino 8 kg).



Äitiyspakkaus!

Uskallankohan vielä avatakkaan, kun varastoonhan tuo täytyy vielä viedä odottelemaan, ei se tänne kämppään mahdu mihinkään.

Jälleen yksi suuri syy olla kiitollinen Suomen sosiaaliturvasta. Monelle tämä on varmasti itsestäänselvyys, mutta eipä saa joka maassa tämmöistäkään. Itse asiassa Suomi onkin ensimmäinen maa, jossa tällainen perheiden avustusmuoto on otettu käyttöön, ja Suomesta sen on myöhemmin kopioinut käyttöönsä ainoastaan muutama muu maailman maa (Lähde: Good News! from Finland). Mitähän A tästä tuumii, en muista oonkohan maininnut koko paketista mitään, saattaa olla melko ihmeissään taas siitä, miten hyvin Suomessa asukkaista huolehditaan. :)

Tänään muuten on tasan kaksi kuukautta äitiysloman alkuun, ja muutamaa päivää vaille sata päivää laskettuun aikaan. Äkkiä tämä aika vaan menee!

2 kommenttia:

  1. Milloin sulla on la?
    Ite sain viime viikolla äitiyspakkauksen ja oli aiellä taas niin ihania vaatteita pikkuselle että! Me on kaikille lapsille otettu tuo paketti vaikka saishan se rahanaki. Minusta se vaan kuuluu ottaa pakettina. Ajatuksena on ollu koota laatikkoon lasten lapsuusajoilta muistoja heille, mutta tekemättä se on ainaki toistaiseksi jäänyt. Ehkä sitä aikaa jossain vaiheessa riittää siihenki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. La on 11.6., mutta sehän tosiaan ultrassa siirtyi lähes kahdella viikolla myöhäsemmäksi kokonsa puolesta, ja ku tuo kasvu kuitenkin on sen jälkeenkin mennyt vähän miten sattuu, niin minun mielestä taapero saattaa pullahtaa ulos ihan milloin hän itse sen päättää siinä touko-kesäkuun vaihteessa :D
      On tuossa paketissa niin paljon kaikkea, että ei ainakaan ensimmäiselle jaksaisikaan alkaa kaikkea tuota tavaraa itse etsimään, niin silläkin otin tuon paketin mieluummin kuin rahan. Seuraavien lasten kohdalla tietysti saattaa se raha olla järkevä, jos on onnistunut tuon paketin sisältöineen säästämään, ja tarttee ehkä jotain muuta tarviketta.
      Itsekin oon semmonen muistojen ja tavaroiden hamstraaja, etten ihmettelis yhtään, että tuo paketti säilyisi vielä lapsenlapsillekin. :D Tuo sun idea säilyttämiselle onkin tosi hyvä, saatanpa sen itsekin käyttööni kopioida. :

      Poista

Ilahduta kommentillasi!