Aamulla heräilin varsin totuttuun aikaan 5.40. Sain jotenkin kuuden kieppeille torkuttua, ennen kuin oli aamukahvin keiton aika.
Siinä kahvia juodessani alkoi sitten pihalta kuulumaan kissanpennun itkua. Kun se ei loppunut, niin kävin ovelta kurkkaamassa ja mitä näinkään: Yksi, ei vaan kaksi, sittenkin kolme kissanpentua emonsa kanssa. Ja vielä sieltä neljäs hyppäsi portin läpi!
Vielä oli hämärää, kun nämä pennut lähti maailmaa tutkimaan. Ihmettelinki, että mitähän nuo muutama koira tuolla pihalla vähän aikasemmin alko haukkumaan.
A. oli onneksi tilanteen tasalla hänkin, ja kiikutti pennuille vähän ruokaa.
Myös meijän pojat huomioi nämä itkevät lajitoverinsa. Lucy hyppäs tietenkin heti ikkunalle katsomaan, ja normaalisti hiljasella Lisalla alko olemaan kovasti kans asiaa noille kissanpennuille.
(En halunnu päästää omiani ulos kuitenkaan, tiedän nimittäin varsin hyvin, kuinka uroskissat saattaa pentuihin suhtautua).
Mutta voi peeveli vieköön, sitten kun tuo talon omistaja heräs ja riemastu.. Hetihän se tietenki hätisti nämä kissat tiehensä!
Mutta ne tuli tietysti takasin ja oli menneet varjoon tuohon yhteen välikköön.
Kattokaa nyt toisia! Tuommosia lutusia karvapalloja, mitä pahaa ne kellekkään tekis?
Ilmeisesti tän omistajan mielestä kyseessä on kuitenki maailman suurin riesa, kun kohta tämä tulee, ottaa jonkun luudan varren ja alkaa sillä hätisteleen näitä tiehensä. Tämä toistuu sitten pari kertaa iltapäivän aikana, ja vielä pitää oikein sadatella ja syljeskellä nuiden perään!!
Että voi pistää joku asia vihaksi näin paljo. Siinä sitten tosiaan tuumin, että tähän maailmaan on pesiytynyt kolmen tyyppisiä ihmisiä: A) Ihmisiä, jotka rakastaa kissoja. B) Ihmisiä, jotka ei välitä kissoista juuta eikä jaata. C) Ihmisiä, jotka on kissanvihaajia.
Mielelläni itse edustan tuota A-tyyppiä. C:tä en oikein pidä sitte minään. Jos pitää jotain eläintä, oli sitte ihminen, kissa tai muurahainen, noin paljon vihata, niin on siellä varmasti muutakin vikaa korvien välissä? Ihmettelenpä vaan...
Siinä kahvia juodessani alkoi sitten pihalta kuulumaan kissanpennun itkua. Kun se ei loppunut, niin kävin ovelta kurkkaamassa ja mitä näinkään: Yksi, ei vaan kaksi, sittenkin kolme kissanpentua emonsa kanssa. Ja vielä sieltä neljäs hyppäsi portin läpi!
Vielä oli hämärää, kun nämä pennut lähti maailmaa tutkimaan. Ihmettelinki, että mitähän nuo muutama koira tuolla pihalla vähän aikasemmin alko haukkumaan.
A. oli onneksi tilanteen tasalla hänkin, ja kiikutti pennuille vähän ruokaa.
Myös meijän pojat huomioi nämä itkevät lajitoverinsa. Lucy hyppäs tietenkin heti ikkunalle katsomaan, ja normaalisti hiljasella Lisalla alko olemaan kovasti kans asiaa noille kissanpennuille.
(En halunnu päästää omiani ulos kuitenkaan, tiedän nimittäin varsin hyvin, kuinka uroskissat saattaa pentuihin suhtautua).
Mutta voi peeveli vieköön, sitten kun tuo talon omistaja heräs ja riemastu.. Hetihän se tietenki hätisti nämä kissat tiehensä!
Mutta ne tuli tietysti takasin ja oli menneet varjoon tuohon yhteen välikköön.
Kattokaa nyt toisia! Tuommosia lutusia karvapalloja, mitä pahaa ne kellekkään tekis?
Ilmeisesti tän omistajan mielestä kyseessä on kuitenki maailman suurin riesa, kun kohta tämä tulee, ottaa jonkun luudan varren ja alkaa sillä hätisteleen näitä tiehensä. Tämä toistuu sitten pari kertaa iltapäivän aikana, ja vielä pitää oikein sadatella ja syljeskellä nuiden perään!!
Että voi pistää joku asia vihaksi näin paljo. Siinä sitten tosiaan tuumin, että tähän maailmaan on pesiytynyt kolmen tyyppisiä ihmisiä: A) Ihmisiä, jotka rakastaa kissoja. B) Ihmisiä, jotka ei välitä kissoista juuta eikä jaata. C) Ihmisiä, jotka on kissanvihaajia.
Mielelläni itse edustan tuota A-tyyppiä. C:tä en oikein pidä sitte minään. Jos pitää jotain eläintä, oli sitte ihminen, kissa tai muurahainen, noin paljon vihata, niin on siellä varmasti muutakin vikaa korvien välissä? Ihmettelenpä vaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentillasi!