Instagram @sarkkuk

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Greek Night

Koska en pitkään aikaan, eli varmaankin aika lailla vuoteen, ole ollut A:n ravintolan kreikkalaisessa illassa, niin ajattelin, että voihan tuonne sitten pitkästä aikaa mennä lauantai-iltana. Sitä paitsi, aikaisemmin muistaakseni vähän lupailin joskus kertoa tuostakin jotain, tai enemmän, mitä ehkä joskus oonkin jo täällä maininnut. Erään kreikkalaisen illanhan esittelin jo täällä.



Kaikki alkoi tietysti oman pärstäkertoimen huollolla. Koitin mm. laittaa suoristusraudalla pikaisesti kiharoita - no, turhaan meni sekin homma, ulos mennessä ne oli kyllä jo läsähtäny.

Mekko Vero Moda, kirppikseltä. / Sandaalit, Ateenasta vuonna nakki. / Koru, muistaakseni KappAhl.


Eli kahdeksasta lähtien lauantaisin tuolla on livemusiikkia. Soittaja onkin tuttu jo aikaisemmista postauksista, Nikoshan se siellä soittaa.



Ja paikkana on todellakin tuo kattoterassi, jossa etenkin auringonlaskun aikaan on kyllä hienot näkymät merelle, mutta kuutakin siellä voi ihailla pimeän aikaan (mikäli se tällä puolella on) shown lomassa.



Tuttuun tapaan kreikkalaisia poik(i)a ja tyttöjä tanssii perinteisissä asuissaan kreikkalaisia tansseja. Nehän on siis tällasia rivitansseja.



Ja lopulta yleisökin pääsee mukaan tanssahtelemaan.



Sitten esiintyjät vaihtavat asua. Kannatti minunkin tulla tätä katsomaan, nimittäin joko olen totaalisen unohtanut puolet showsta tai sitten tämä seuraava kahden tytön tanssi oli uusi lisäys ohjelmanumeroon.



Melko helpot askelkuviothan näissä on. Muistan kyllä, kun itse penskana tanhusin (kyllä!), oli meillä monestikin paljon monimutkaisemmat kuviot, tämmöset menis alkulämmittelystä. Hauskaa olis kyllä oppia (=opetella) nää tanssit :)





Ja sitten valot kiinni, ja tulishow kehiin. Se on kyllä aina yhtä vaikuttavan näköstä.



Ensin tyttö tanssii...




Ja sitten poika tanssii.



Tämän jälkeen onkin paikan työntekijöiden oma show. Myöskin tässä oli jotain vanhaa, mutta myös jotain uutta. Nimittäin kun omistajan nuori poika tanssahteli kreikkalaisittain hänkin.


Ensin poika...



...sitten isä perässä.



Ja totta kai: ne lautaset!



Ohjelmanumeron "yllätys", kun eräs [englantilainen?] ehkä hieman liikaa lientä nauttinut mies halusi hänkin päästä osalliseksi esitystä...




Ja totta kai, pomon laulama "Sagapo".Ja jotta tämä ei menisi pelkäksi kuvapostaukseksi, niin tässäpä ois teille vielä oikein ääninäyte.



Ja show jatkui vielä tämänkin jälkeen ei-niin-kreikkalaisella musiikilla. Täytyy kyllä sanoa, että seuraava hulvattoman hauska tanssi eräältä paikan tarjoilijalta ansaitsi kyllä aplodinsa.



Mutta ellei kuva kerro enemmän kuin tuhat sanaa, niin ehkä tässäkin pieni videonäyte on paikallaan :)



Ja enhän minä siellä ihan pelkästään esityksen vuoksi ollut, vaan pitihän se jotain iltapalaa saada. Eilisen jättiannoksen jälkeen tahdoin ihan vaan salaattia.




Kanasalaattia. Kananfileet oli lopussa, mutta kelpas mulle tuo giroskanakin. Majoneesia oli kyllä melko satsi, vaan senpä sai nokittua vähemmäksi. Kaikki vihree on tuolla kananpalojen alla, eli oli siinä salaattiakin. :D

Eikä siinä vielä kaikki tältä illalta.



Eräs seurue nimittäin poltteli nargilea, ja minut kutsuttiin sitten siihen mukaan. Hyvää omenaa tuo oli.



Mukaan liittyi vielä eräs belgialainen pariskunta, joka oli jo aikaisemmin päivällä tykästynyt A:n tekemään mojitoon.


Semmonen ilta se. Joko siellä alkaa olla Kreikan lentoliput ostettuna ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!