Instagram @sarkkuk

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hyvä mieli, parempi päivä

Eilisen graduangstin jälkeen tänään onkin ollut sitten vähän parempi päivä.

Aamu lähti hyvin käyntiin jo sillä, että aamulla sain ostettua ensimmäisenä ainejärjestömme Kultun myymän lipun perjantain Magical Mystery Tourille (eli tuttavallisemmin MMT). Ideana on siis bussilla kiertää lähialueen räkälöitä, tällä kertaa reitti on Liminka-Siikajoki-Oulunsalo. En ookkaan pariin vuoteen ollut reissussa mukana, joten jännää mennä nyt ja kuka ties, toivottavasti viimestä kertaa.

Dresscodena olis haalarit, mutta unohdin tietenki lauantaina ottaa ne kotoa mukaan. Enkä viittis huomenna vaan sen takia lähteä niitä hakemaan. Eli voi olla, että menen sitten ilman haalareita, ellen sitten pyydä äitiä niitä tuomaan vaikka tuossa matkan varrella. Pitänee pohtia asiaa.

 

Sain sitten sitä gradua taas vähän enemmän tehtyä - eli lähinnä parin lähteen tarkistettua ja ehkä lauseen lisää tekstiä (hiljaa hyvä tulee...???). Kirjastosta löysin kolme teosta (noin kymmenestä, joita koitin ettiä), joista yks on jopa aika tärkeä, vaikka lopulta ainut mitä siitä irti sain, niin oli lähinnä yks kuva. Mutta niinhän se on monesti, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Yliopistolta lähin siinä vaiheessa, kun tietsikasta loppu akku. Luulin istuneeni pistokepaikkaan, vaan ei siitä pistokkeesta ainakaan virtaa tullut.

Mutta shoppailu piristää aina, eli suuntasin Tokmannin nettopäiville! Yks syy oli mennä kattoon, oisko siellä matalilla vahvuuksilla halpoja lukulaseja, kuten mainostettiin. Kokeilin sitte niitä plus ykkösiä, ja joidenkin kohdalla tuntu, että ne vois melkeen mennäkki, mutta en viitti riskeerata silmiäni vielä enempää. Välillä kun tuntuu, että silmiä ja päätä särkee, mihin pääsyy on varmaankin tietokoneella istuminen, mutta syksyllä kun kävin siinä (ilmaisessa) näöntarkastuksessa, niin siellä sanottiin, että lasit voi hommata jos haluaa, mutta ajankohtasta se vois olla vuoden päästä. Eli ei aivan tuulesta temmattu oo nää mun näön huonontumisen tuntemukset.

 No, löysin sit sieltä kaikkee muutaki tarjousjuttuja, kuten rintsikat vitosella, ja meikkejä.

Myöhemmin illalla vielä halusin päästä cittarin Mammuttimarkkinoille, kun satuin kattomaan tarjouksia ja siellä olikin kaikkea kivaa ostettavaa, ruokaa pääosin kuitenkin.

Tulikin sitten ostettua salaattivermeitä. Tänään oonkin sitten syönyt sekä lounaaksi että päivälliseksi salaattiaterian. Hyvvää. Ja nyt vielä on mansikka+jugurttikippo oottamassa. Mulla on varmaan joku vitamiinivaje kun jatkuvasti tekee mielä jottai salaattia ja marjoja.



Kirkasta kynsilakkaa, ovh. 8,90 e - 50%. Luomivärit 1 e /kpl. (Tokmanni) Lumenen ripsiväri, arvo 16,90 e, kylkiäiseksi, kun osti kolme Lorealin tms. shampoota/hoitoainetta, jotka nekin oli -11%. (Citymarket). 
Tarttinkin kirkasta kynsilakkaa ja ripsarissa ei oo kun kuivat murut jäljellä, ja luomivärit tykkää aina hajota ja vihreää sävyä kaipasin viimeksi viikonloppuna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!