Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Eli matkakertomus pääsiäislomasta. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikä ne tuhat kuvaakaan (oikea saldo noin 841 kuvaa) kerro sitä miljoonaa tunnetta ja ihastusta, joita maailman kauneus joskus saa aikaan :) Itse kokemalla sen parhaiten tietää.

Torstai 21.4. 

Pireus-Santorini

Lautta lähti klo 18, sopivasti niin, että ehti ihailla auringonlaskua.

Pireuksen satama +Akropolis.

Aurinko laskee merten taa.

Ilma vaan oli sen verran kylmä, että pihalla ei tarennu sen enempää istua. Niinpä loppuilta meni baaritiskillä nuokkuessa (ainoa vapaat paikat), telkkarista tuli joku huono Jeesus-leffa. Veikkaisin, että oli Mel Gibsonia. Sekä dokkari Istanbulista. Perillä Santorinissa oltiin hieman myöhässäkin puolen yön aikoihin. Meitä oltiin hostelli Livadorokselta vastassa, kuten oli luvattukin. Matkaa sinne olikin enemmän kuin ensin sanottiin, tai ainakin matkaa semmonen kymmenen kilsaa Karteradokselle ensin ylös jyrkkää seinää pitkin ja sitten jossain keskellä ei mitään. Mutta päästiin -kylmään- asuntolaamme, joka muuten menetteli mutta siellä ei tosiaankaan ollut lämmityksestä tietoakaan. Laitettiin lämmitin kyllä päälle, mutta se puhalsi vaan kylmää ilmaa. Sain joten kuten tarettua nukuttua, mitä nyt nenänpää oli jäässä. Työkaiffari tosin paleli kolmellakin peitolla. Vesihanastakaan ei tullut ku kylmää vettä.

 

Perjantai 22.4. 

Santorini, Thira/Fira – Firostefano - Imerovigli – Oia

Hostel Livadoros.

Aamulla hyisen yön jälkeen lähdettiin ekana metsästämään aamupalaa. Läheltä löytyikin paikka, josta sain ison kupin kreikkalaista kahvia, joka oli ok ilman maitoakin, sekä iso sandwich. Tästä jatkettiin matkaa bussipysäkille vähän matkan päähän, johon meidän oli neuvottu. Bussi tuli sopivasti juuri siihen, hypättiin kyytiin, maksettiin 1,60e ja todettiin olevamme kilometrin päästä päätepysäkillä. Lähdettiin suunnistamaan ylös kohti Firaa. Matkalla oli monenlaista turistikojua, mutta hienot maisemat! 

Modernin taiteen galleria.

Pönötys Firassa.
Kuvannut Virve.

Firan kauppakatuja.

Poikettiin myös arkeologisessa museossa, kun sinne oli ilmainen sisäänpääsy. Valokuvia tuli otettua paljon, ja siinä parin tunnin aikana kävellessä tultiin kadun päätepisteeseen.

Troijan hevonen? Tuskin.

Pytty.

K18.

Delfiini.

Aasilla pääsisi kulkemaan Firan mutkittelevilla kujilla ja jyrkillä rinteillä. Aasin jätöksiä näkyikin siellä sun täällä, mutta tämä oli ainoa matkaa taittava aasi.

Fira taustalla.
Kuvannut Virve.

Fira ja koira.

Tässä näkynee Firostefanin ja Imeroviglin kyliä.

Värejä. Edessä taitaa olla jo Firostefani.

Sinikupolinen kirkko.

Tarkoitus oli suunnistaa Oiaan, mutta todettiin sinne olevan sittenkin aivan liian pitkä matka kävellä, ja alettiin etsiä bussipysäkkiä. Nähtiin etäämpänä oleva maantie, josta oletettiin bussin kulkevan. Mukavasti kameran akku loppui sitten tähän, ja toivoin pääseväni johonkin, missä sitä sais ees vähän aikaa käytettyä töpselissä, aamulla kun fiksuna olin ottanut laturin mukaan. Oikastiin jonkun viinipellon poikki ja löydettiinkin bussipysäkki ja sen edestä joku pieni ravintola, josta meidän sanottiin jo olevan Imeroviglin ulkopuolella. Jäätiin siihen odottamaan bussia, ja samalla sain kuin sainkin akun lataukseen. Bussi tuli reilun puolen tunnin päästä. Samalla 1,60e hinnalla mentiin sekin. Olis tosiaan tullut pitkä – ja tylsä – kävelylenkki, kun tuossa välissä ei ollut mitään ja matkaa sellanen noin 8 km kuitenkin. Vaikka Santorini on lyhyt pituudeltaan, 20 km ja leveä vielä vähemmän, niin kyllä vuoren rinteillä siksakkia mutkittelevat tiet ja kadut äkkiä ottaa pituutta osakseen.

Oiaan päästiin ja siellä sitten käveleskeltiin ensin etsimään joitain esitteessä mainittuja näkemisen arvoisia satamia. Niitä siellä ei kyllä ollut, mutta näkemisen arvoinen paikka todellakin. 

Aasi Oian pellolla.

Kirkko ja tuulimylly.

Tuulimylly.

Sarkku ja Oia.

Lisää kuvateksti

Oikealla terassi, jossa istuttiin näiden kirkonkellojen vieressä maisemia ihaillen.

Jossakin vanhan tuulimyllyn paikkeilla join frapen (=kylmä kahvi), työkaveri otti kreikkalaisen kahvin, joka oli tämän mielestä ku vettä vaan, ja vaihtoi sen toiseen. Oma kahvi oli loistava etenkin, kun aurinko porotti oikein lämpimästi pitkästä aikaa niin, että oli aurinkorasvalla läträttävä melkosesti, ettei olis palanut. Viereisessä pöydässä saksalainen pariskunta jutteli hetkisen, mies oli käynyt täällä lokakuussa, jolloin oli kuulemma saanut viuhtoa vielä sortseilla menemään.

Jatkettiin matkaa toiselta puolen niemen kärkeä, kun vielä oli odotettuun auringonlaskuun pari tuntia aikaa. Kuvia tuli vielä enemmän kuin aikaisemmin, ja etenkin koirat oli mukavia kuvauskohteita leikkiessään. Harmi kun ei kaikki onnistuneet. 

Käveltiinkin sitten paikka läpi ja otettiin jostain leipomosta jotku pienet suolaiset (2e) puoliksi. Eipä sais Suomesta tuollakaan rahalla mitään. Käveltiin jälleen niemen kärkeä kohti ja jäätiin siellä katsomaan auringonlaskua. Tuuli oli kyllä melkonen ja siinä sitten päiviteltiin, kun joillakin jenkkitytöillä ei tosiaan ollut kuin sandaalit ja sortsit. Hullun hommaa. Yks niistä vielä kälätti siihen malliin, että hermoille näytti käyvän niiden kavereillakin. Aurinkoa oli ihailemassa myös joku oikein ruma koira alapurentaneen. Kameran akku loppu justiinsa samalla hetkellä, ku aurinko painui horisontin taa. Olihan se hieno ja laajakulmalla sain oikein hienoja kuvia, mutta ei niin mahtava, kuin mitä etukäteen esitteet hehkutti värien loistoa. Ehkä vuodenaika ei ole sopiva, tai sitten muutama pilvenhattara peitti senkin.

Takaisin päin Firaan mentiin jälleen bussilla, viimeinen lähti 20.30 mutta ehdittiin siihen hyvin. Tietysti bussissa oli kaks suomalaista tyttöä juuri siinä meidän kohdalla, jossa käytävässä seisottiin. Eipä tullut heille kyllä mitään sanottua, vaikka kyllä nekin meidät suomalaisiksi tunnisti.

Firassa etsittiin vielä ruokapaikkaa. Käveltiin jotain katua ees taas ja päädyttiin syömään siihen, mitä ensin oli katsottu, Mamas jotain. Possusouvlaki oli erinomaista, samoin jälkkäriksi ottamani ouzo – ensimmäinen muuten koko Kreikan reissun aikana! Päiviteltiin siinä vieressä olevaa pariskuntaa – Italiasta tai Etelä-Amerikasta olivat – jotka alkoivat tarjoilijan kanssa inttämään jostakin viinistä, jonka olisivat halunneet olevan jotain tiettyä merkkiä, eivätkä uskoneet tarjoilijaa. Tämän jälkeen käytiin vielä oluella, mentiin johonkin pitapaikkaan, ja eiköhän siellä ollut nämä sortsimuijat ja se kälättäjäjenkki. Onneksi oli tällä kertaa hiljaa, niin sai nauttia oman kylmän, ison tuoppinsa rauhassa. Eipä me sitten muuta jaksettukaan, vaan painuttiin pehkuihin. Tälle päivälle kun kuitenki tuli käveltyä useampi kilometri.

Kämppä oli siivottu, ja se oli lämmin! Ilmeisesti siis joku oli käynyt laittamassa sen lämmittimen toimimaan. Oltiin koko päivä parjattu myös, ettei kylmää vettä tullut, mutta kun kokeilin suihkua – mitä siis ei oltu koitettu – niin kyllähän sieltäki lämmintä vettä tuli. Ei siis mitään valittamista enää ja hyvin nukkui yönkin.

Lauantai 23.4. 

Fira – Perissa

Tänään oli tosiaan tarkoitus vaihtaa hotellia, eli pakattiin kamat, käytiin samassa paikassa syömässä aamupalaa kuin eilenkin (otin saman setin) ja mentiin ottaan bussipysäkille bussia, jonka piti tulla 13.30. Oishan siinä tietenkin voinut käydä muuallakin, mutta työkaverilla oli mukana vetolaukku, niin mihinpä sen sillä aikaa pukkais. Siinä sitten auringon paahteessa kuunneltiin jonkun pariskunnan perheriitaa (jossa nainen läksytti miestä jostain, johon joku muukin pysäkillä olija jotain puuttui) ja ihmeteltiin, kun ne eiliset suomalaiset tytöt meni siittä meijän ohitte, että onpas maailma pieni paikka. Tai ainakin tämä kaupunki.

Bussi tulikin sitten 14.00 ja se makso 2,20 e. Saatiinkin oikein maisemakierros, kun tämä meni pitemmän kaavan mukaan varmaan kaikki saaren kaupungit läpi. Myös Akrotirin, jossa olis ollut iso arkeologinen kohde, jossa oli edelleen käynnissä kaivaukset, mutta kuulemma ne oli kaikki kiinni, että se siitä. Saavuttiin Perissaan, jossa tarkotus olis ollu ottaa taksi hostellille, mutta eihän siellä mitään sellasia ollut, eli lähdettiin käveleen rantatietä pitkin, jossa hostelli kartan mukaan oli. Mulla ei kyllä mitään ongelmia ollut sen kävelyn suhteen, siinähän sai ihastella biitsiä. Sitten kun oli jo joku tovi kuljettu, kävin kysymässä jostain baarista, ensin että missä ollaan ja sitten, että mihin ollaan menossa. Kuulemma oltiinkin sen punaisen kartassa olevan pisteen kohdalla, ja hotsku oli 50 metrin päässä. Aika hyvin. Siellähän se olikin, ja oikein soma, uima-allas ja hieno näköala! Huoneessa oli kuitenki vaan iso parisänky, jonka työkaveri halus vaihtaa. Käytiin sitten paikan pomon kanssa katsoon jotain toista huonetta, jossa oli kaks sänkyä, mutta se taas oli työkaverin mielestä liian kylmä, eli mentiin sittenkin siihen ensimmäiseen. Tämä pomo esitteli meille, miten oltaisiin päästy käymään tulivuorilla, jonne reissu olis maksanut 22/28 e ja sinne ois saanut kyydinkin järjestettyä hotskulta. Työkaverin mielestä se oli liian kallis, mutta muitakaan hintoja ei ollut, lisäksi epäilin hyvin vahvasti, että montaa euroa silläkään säästäis, jos sinne lähtis omin päin menemään, kun tuskin ne lautatkaan ihan ilmasia olis olleet. Aijoin aamulla käydä kysymässä, että miten nuo kyydit sitten olis järjestyneet, mutta työkaveria ei hirveästi tuntunut innostavan. 

Mentiin sitten biitsille, koska minähän aijoin uimaan, vaikka vesi olis kuinka kylmää! Musta hiekka oli kyllä hienoa. Eikä se vesikään nyt niin kylmää ollut, varmasti lämpimämpi kuin Suomessa ikinä. Mutta ei siellä kauaa viittinyt lillua, niinpä sitten aijoin lähteä vuoren yli katsomaan, josko siellä olisi jotain näkyvissä muinaisesta Thirasta, joka hotskun mukaan oli kylläki menny jo kahdelta kiinni (kuten täällä on tapana). Olin ensin menossa yksin, mutta työkaveri tuli kuitenkin mukaan. Matkalla se kysyi sukellusfirmalta, mitä olisi maksanut lähteä sukeltamaan, ja aamulla olis ollu kuulemma tulossa joku porukka ja hinta 80e. Kuulemma liian kallis siihen hommaan, minäpä niistä en tiiä kun en oo ikinä sukeltanu. Mutta vesi oli kuulemma 18-20 asteista, mitä työkaveri ei uskonut, mutta kyllä se sen helposti on, jos Suomen merivesi muka on lämmintä tuon asteisena kesällä.

Vuoritie löydettiinkin pian, ja siellä olikin hienoja onkaloita kallioissa. Lähdin sitten kävelemään ylös päin rinnettä, kun jalanjäljistä katsoin, että niin oli tehnyt joku muukin. Rinteen seinä oli täynnä vulkaanista, pehmeää ja alaspäin valuvaa kiveä, eli kiipeäminen oli kyllä aika vaivalloista ja siinä vaiheessa kun katsoin, että menee liian jyrkäksi ja niskansa siinä hommassa katkasee vielä, niin lähdin suosiolla alaspäin. Alhaalla sitten totesin, että olis sinne mennyt ihan oikea polkukin, mutta sitä vaan ei ollut merkitty siellä alussa oikein mitenkään. Mietin, että jos huomenna kävisin sen tulivuorijutun ja sen jälkeen kävisin kiipeilemässä uudelleen, tai sitten kunnolla kävisin katsomassa tämän paikan.

Perissan kirkko.

Tämän ylemmäksi en enää noussut.

Tuon jälkeen oltiinkin valmiita syömään, ja mentiin kohti pääkatua, josta löytyi tosi hyvä pitapaikka, Mama's jotain. Ensin hirvitti hinta, 4e, mutta kun hoksasin pitojen olevan 30cm pitkiä, niin otin sellasen ja oli kieltämättä elämäni paras pita! Käytiin vielä kaupassa ostaan parit bisset iltajuomiksi ja mentiin hotskulle vähän laittaan meikkiä naamaan ja juotiin bisset pois.

Lähdettiin 11 jälkeen sitten ulos, ja oli kyllä säkkipimeää, ei edes katuvalot päällä! Siinä työkaveri päivitteli, että tännekös sitä kannatti tulla, ja kyllähän tuo itestäkin aika kuolleelta vaikutti. Mutta kun jostain kuului ilotulitteen paukauksia ja yhessä raflassakin paisteltiin lihoja, niin aattelin, että niillä on varmaan joku pääsiäisjuttu, että tulee puolilta öin syömään. Lisäksi yhessä baarissa luki, että tulevat takaisin 12.30 am., ja merkinnästä huolimatta ajattelin sen tarkoittavan puoli yhtä puolen yön jälkeen. Kadun päästä löydettiin joku kalabaari, joka oli auki ja saatiin siitä bisset ostettua ja siitä sitten oltiinkin jo melkein kypsiä lähtemään nukkumaan. Mutta tämä Beach party -paikka oli kuin olikin auki, ja ajateltiin mennä sinne yhdelle. Tilasin mojiton, kun sitä olin himoinnut jo pitemmän ajan eikä GT:hen ollut giniä. 7E, mutta oli kyllä hyvää. Vielä piti ottaa olutkin, kun näytti olevan niin iso. Sitten baarimikko iski silmänsä työkaveriin, ja se tarjos sitte parit drinksut. Sitten vielä saatiin joltain keski-ikäsiltä ukoilta oluet. Ihme kulttuuri kylläkin, kun nekin vaan ne osti meille eikä ikinä tulleet mitään meille sanomaan. Outoa. Kyllä olis suomalaisilla miehillä paljon opittavaa näistäkin käytöstavoista. Mutta kyllä ne meille kelpasi. Oltiinkin sitten baarissa tappiin asti viiden jälkeen. Ja siitä sitten kun pääsi nukkumaan, niin kylläpä se nukuttikin!

Sunnuntai 24.4.2011 

Perissa

...ainakin siihen saakka, kunnes klo 11 joku koputti oveen ja siellä oli siivouspalvelu. Olin varmaan räjähtäneen pommin näkönen, eipä tullut siivooja käymään sisällä saakka. Just kun pääsi takas sänkyyn ja silmät kiinni, niin tämä pomo tulee vuorostaan pimpotteleen ja tarjoamaan meille jotain paistettua lammasta hintaan 7,50e, että jos semmoset halutaan tilata! Olin varmaan siinä vaiheessa just sen näkönen, ku olettaa voi. Ei tosiaan mikään lammas kiinnostanu tuossa vaiheessa aamua, ja eikun takas pehkuihin. Vielä sai onneksi unesta kiinni ja pari tuntia tirsotettua.

Mutta siitä sitten vähän virkistyi ja mentiin metsästämään aamupalaa, josko se siitä vielä päiväksi muuttuis. Jäi tosiaan nyt tulivuoriretki tekemättä, eikä se vuorikiipeilykään enää napannut niin paljon tässä vaiheessa. Käveltiin taas katu päähän, jossa joku ärsyttävä nainen yritti olla sisäänheittäjänä, mutta kun paikan pomo aikoi tarjota viinit, niin sinne me sitte kuitenki mentiin. Tais iskeä työkaveriin silmänsä, kun sitten tuli siihen juttelemaan muutenkin, ja tarjos vielä frapet ja jäätelöäkin kaupan päälle. Mikäs siinä oli istuskellessa, etenki ku sain kissakaverin ittelleni. Oli kyllä ihana pikkukisu.

Kisukin ottaa aurinkoa.

Sylikisu.

Päästiin seuraamaan taas jotain perinnettä, kun paikalliset pojat ampuivat tuhannen p*llun päreiksi jonkun räsynuken ja asiaan kuuluneena voimajohdon samalla.

Tää pomo koitti meitä houkutella illalla jonnekin paikkaan, jossa olis kuulemma isot kreikkalaiset tanssit, ja saatais kyyditkin sinne, ja kuulemma tämä nainen, pomon äitikin, oli lähdössä mukaan. Vielä vähän emmittiin, ja toisaalta mietittiin, että mitäpä sitä muutakaan tekis ja ainahan sieltä poiskin pääsisi. No, mentiin kuitenkin hotskulle pähkäilemään vielä, ja iltapalaksi käytiin syömässä lammasateria, sitä kun oli paistettu joka puolella rantaa. Oli kyllä oikein hyvät murkinat. Siinäki (!) paikan tarjoilija, joku keski-ikänen ukko yritti houkutella jonnekin mukaan, mutta ei tosiaan oltu menossa. Mentiin sitten kuitenkin katsomaan, että oliko tästä aikasemmasta raflasta vielä porukka paikalla ja oliko ne tosiaanki menossa sinne tansseihin ja viemässä meitä. Kyllähän ne sitten meille tarjos oluet ja kovasti tekivät lähtöä, eli mentiin sitten mukaan. Paikkaan ei ollu kovin pitkä matka, Emporiossa joku pieni baari, jossa oli perinteistä kreikkalaista musiikkia ja ihmiset tanssi rivitansseja. Aika paljn nuorta porukkaa, yllättäen, kuitenkin. Käytiin mekin porukalla sitten joku tanssi vetäsemässä, askelista ei ollut kyllä tietoakaan, mutta siinä kun hyppeli menemään niin kivaahan se oli. Siinäkin sitten muutama tunti vierähti, ilmaseksi kyllä sai tämänkin illan kun se pomo tarjos kaikille. Kuultiin kyllä hyviä juttuja mm. tuosta meijän hotellista, se oli kuulemma jaettu kahtia, kun tälle perheelle oli tullut riitaa ja nyt niillä on kaksi eri, muurilla erotettua hotellia samassa rakennuksessa. Kämpille meijät kuitenki vietiin joskus kolmen jälkeen ja vielä tää pomo sano, että järjestää aamulla meille kyydin sinne ravintolaan, kun oltiin pois lähdössä.

Maanantai 25.4.

Perissa, Santorini – Naxox, Hora

Aamulla heräs kuitenki ihan hyvissä ajoin ja kun oltiin pakattu ja lähtövalmiita jo klo 11, niin kyllä minä olin ihan valmis kävelemään. Työkaverin laukku taas tuotti hankaluuksia, mutta niin me mentiin sitten kuitenkin tähän eiliseen ravintolaan aamupalalle kävellen. Bussin piti tulla yhden maissa, ja olishan tää ravintolan pomo tietysti tarjonnu kyyditkin satamaan, mutta parempi näin. Sillä ehittiinkin sitte hyvin Firaan, ja siinäkin olis ehtiny käyä taas vaikka missä, mutta kun se laukku.. Niin sitten otettiin taksi ja mentiin satamaan. Otti kyllä aivan kiskurihinnan tuosta, 15e, mutta minkäs mahtaa. Bussikin sinne olis mennyt, mutta ooppa sitte, jos se onki myöhässä. Mitä se ei tietenkään ollut, eikä siellä satamassakaan ois tarvinnu olla niin aikasin, nyt siellä jouduttiin vaan odottamaan. Mutta niin vain jäi Santorini lopulta taakse. Pakkohan tuonne on siis palata joskus uudelleen, kun jäi niin monta hienoa paikkaa näkemättä ja miksei siellä kesällä rannallakin löllöilisi.

Hyvästi Santorini!

Vielä viimeinen vilkaisu Oian tuulimyllyihin.

Lauttamatka ei tällä kertaa ollu ku pari tuntia ja Naxoksessa oltiin kuuden maissa. Hostellin varauksen yhteydessä oli sanottu, että meitä tullana vastaan, ja työkaveri oli sinne laittanu mailia, mutta siihen ei oltu vastatta, eikä vaan kyytiä näkyny. Käveltiin sitten kohti hotellia, mutta kun johonkin kadunkulmaan jäätiin ihmettelemään, että missä ollaan, niin tuli joku mies toisesta hotellista kysymään, tarttetaanko apua, etsi tämän meidän hotellin puhelinnumeron ja soitti sinne, että tarttetaan kyyti. Niin sieltä vaan tultiin sitten kuitenkin meidät hakemaan. Hostelli oli ihan ok, saatiin kahden huoneen asunto. Hostellin pomo sitten sanoikin, ettei hotellia oltukaan vielä maksettu, ja varaustiedoissa tosiaan oli merkintä (kun sen luki), että luottokorttia ei veloiteta ennen ku tullaan hotelliin. Itsehän oli tarkistanu oman, edellisen hotellin kohdalla että maksu oli mennyt ja kaikki niin kuin piti, mutta työkaverilta kun kysyin, niin ei ollut mitään katsonut. Eli se sitten pitäis maksaa lähtiessä, ite olin jo oman osuuteni antanu työkaverille sillon varauksen yhteydessä.

Ei enää illalla lähdetty mihinkään muuten, ku käytiin syömässä jossain turistipaikassa Mama's jotain (jälleen kerran luotimme isoäitiin), jossa oli kyllä jokaisen matkailufirman nimi, mm. Aurinkomatkat ja paikka täynnä saksalaisia. Otin jonkun mix-lautasen, ja se oli todella hyvää.

Tiistai 26.4.2011 

Naxos, Hora

Aamulla työkaveri heräs flunssassa, itelläki oli vähän kurkku kipeenä, mutta ei niin, että se olis mitään haitannut. Lähdettiin etsimään aamupalaa, kuten lomalla tapoihin kuuluu, mutta ensimmäisestä paikasta ei saanut sandwicheja, ja kun ei wrappi kelvannut työkaverille, mentiin toiseen paikkaan, josta kerrankin sai oikein kunnolla kahvia. Sain oikein oman pikku pannun, josta kyllä riitti kahvit useampaankin mukilliseen. Tämän jälkeen lähdettiin katsomaan Horan nähtävyydet, joita nyt ei hirveästi ollut. Bussiaikatauluista katsottiin, että miten oltais päästy Apollonasille huomenna, mutta sinne ei mennytkään busseja, kun tielle oli sortunut jotain kiviä jossain matkalla! Toimistosta sit sanottiin, että Halkissa olisi näkemistä, ja päätettiin mennä sinne aamulla. Haaveilin, että siitä olisi voitu kävellä parikin kylää läpi, esim. Sangrissa olisi ollut Demeterin temppeli, jos ei muuta antiikkia sitten näkis kerran tällä matkalla.

Naxoksessa siis kuuluisin oli juurikin tämä kaksipylväinen temppeli, jonka rakentaminen aikoinaan oli joko jäänyt tai jätetty kesken. Hienot maisemat taas oli. 

Tuulee joka suuntaan.

Tuosta sitten jatkettiin kohti Kastroa eli Horan vanhaa kaupunkia, jossa oli venetsialaisen muurin ja linnoituksen ymprärillä pikkusia asuintaloja. Ja kissoja. Ja kissoja. Ja kissoja. Niitäpä sitä lähinnä tulikin kuvattua. Käveltiin jotain eri teitä pitkin, ja löydettiin iso supermarket, pakkohan siellä oli käydä töllistelemässä. Siellä viinihyllyllä muistin, että vois ostaa tuliaisiksi sitä paikallista likööriä eli Kitronia. Ensin ei meinannut löytyä, mutta just lähtiessä bongasin yhden hyllyn ja summilla otin sieltä sellasen vihreän pullon, alle 7e se oli joten ei kovin kalliskaan.

Käytiin välillä taas hotskulla ja ajateltiin mennä illalla katsomaan tuolla Kastrossa oleva Venetsialainen museo ja sen jälkeen syömään. Siellä olis ollut kans joku viulukonsetti, mutta hinta 15e joten eipä paljon napannut. Mentiin sitten illalla tänne kuitenkin ja sopivasti auringon laskun aikaan, niin sai taas muutaman hienon kuvan, kun ei tuossa museossa nyt niin hillittömästi sellaista itseää kiinnostavaa esineistöä ollut. Mutta alakerrassa saatiin maistaa Kitronia, joita oli kirkasta, vihreää, oranssia ja ruskeaa. Huomattavasti parhainta olikin tuo vihreä, eli oikeaa onneksi ostin. Semmoista hieman sitruunaista ja makeinta näistä. Oranssi oli jotain ällöttävää, hunajaa, ja ei se ruskea kanelinenkaan hyvää ollut. Kirkas oli kans hieman sitrusmainen, mutta aika laimean makuinen. 

Pakollinen peilikuva, kyllä.

Kyllä oli tällä perheellä aikanaan ihan kivat maisemat.

Tuli vähän dejà vu -fiilis, että oonko mää käyny täällä eilenkin..

Kitron-pulloja, oma ei ole näin hieno.

Tämän jälkeen mentiin syömään, taas piti kävellä katu ees taas ennen ku päätettiin mennä siihen ensimmäiseen, mitä ajateltiin. Siellä kaduilla meni ohi kolme suomalaista miestä, ja oon ihan varma, että tiiän sen yhen jostakin. (Ekana ajattelin, että se oli joku oululainen, mutta nyt kyllä oon melko varma, että oon nähnyt sen Rooman Lantessa joskus).

Tänään aijoin syödä kalaa, kun sitä ei saarilla olosta huolimatta ollut tullut syötyä. Päädyin täytettyyn mustekalaan (lonkeroon), ja se oli ihan ok, ainakin osittain, taisin vaan itte innostua sitruunan kanssa liikaa, ja mukana olevat perunaviipaleet maistu lähinnä pahville. Työkaveri taas ei tykännyt yhtään ruuasta, kun se oli liian suolasta, minä kun maistoin niin olis kyllä kelvannut. Sitten kun työkaveri vielä anto 40 senttiä liikaa rahaa tarjoilijalle annoksestaan, kun ei ottanut ajoissa pikku hiljaa hiluja itselleen tarjoilijan tullessa niitä hakemaan, niin kyllähän se suututtaa.

Mikä lie liskodisko ollut tai väärään ajankohtaan osuva sunnuntai-maanantaiyö, kun ei millään meinannut saada unta.

Keskiviikko 27.4.2011 

Hora – Halkio, Naxos – Pireus

Niinpä aamullakin olin hereillä jo seitsemän aikaan. Satoi vettä, sitten alko aurinko nousemaan ja linnut sirputtamaan, ensin oli kylmä ja laitoin lämmityksen päälle, mutta kun ei sekään auttanut, niin nousin kasilta sängystä ja pakkasin kamani valmiiksi ja ehdin juoda kaks kuppia jo kahviakin, ennen ku työkaveri nousi puoli yhdeksän jälkeen. Minä olin siinä vaiheessa jo takki päällä ja kengät jalassa, eli ajattelin olla tylsistymättä enää yhtään kauemmin, ja lähdin sitten yksinäni rantaa ja kaupunkia katsomaan, etenkin kun työkaveri sanoi kysyessäni että mitäs tänään, että ei tiedä. Työkaveria kun ei nuo rannat kiinnostanut, kun olin jo monesti tuumannut ääneen, että haluan sitä katsomaan.

Sieltäpä sainkin sitten kivasti matkamuistoja, kun hiekalle oli vesi tuonut simpukoita. Pikku sadekaan ei kyllä haitannut, kun oli niin kiva merimaisema, ja kävelin samalla bussipysäkille katsomaan lähtö- ja tuloajat, kun ei työkaverista vieläkään kuulunut, vaikka jätin viestin, että ilmoittaa sitten, kun on valmis aamupalalle. Kun ei mitään kuulunut, menin sitten lähellä olevaan mykeneläiseen museoon katsomaan joitakin raunioita, mitä niiden kaivauksissa oli jätetty esille. 

Kukkuu. Täällä ollaan kameran takana. Tai edessä.

Paksut pilvet yllä Naxoksen.

Sitten klo 11 maissa työkaveri soittaa, että yrittää maksaa nyt hotellia, mutta kukaan ei puhu englantia, tällä ei ole käteistä millä sitä maksaa, että missä olen, että kiva että olin jättänyt tämän yksin hostellille, eikä saa kyytiä hostellilta satamaan, vaan pitäisi ottaa taksi. Sanoin tulevani hostellille, koska minulla oli käteistä, mutta käski jäädä minun odottamaan bussipysäkille, ettei mennä ristiin, ja sanoin maksavani taksista puolet. Sitten soitan jonkun minuutin myöhemmin, niin sanoo, että hostellin omistaja on tulossa kyyditsemään. Kun toisen kerran soitan vähän ennen 12, kun bussin pitäis jo kohta lähteä, käskee minun ostaa liput valmiiksi ja on jo tulossa. Sanoin vielä bussikuskille, että kaveri on tulossa, että voiko odottaa hetken, ja kävin ostamassa liput. Melko minuutilleen tämä kyyti saapuu (ja mukana oli myös kaksi muuta suomalaista tyttöä, jotka olivat Ateenasta, ja olivat olleet samassa hostellissa, ja sanoivat Halkin olevan aivan p*ska paikka). Työkaveri ei ollut vielä maksanut hotskua, vaan sanoi ettei halua maksaa sitä hintaa mitä pyydetään, koska tämä kyyti oli ollut 40 minsaa myöhässä. Minä en jaksanu jäähä enää inttämään, kun bussi oli jo lähdössä, annoin hotskun omistajalle vaan rahat. Ei sitten ehditty sitä työkaverin laukkuakaan viedä säilöön.

Ainakin maisemat olivat hienot matkalla Halkiin, jonne oli 17 km. Perillä ajattelin, että katsotaan joku paikka, mihin jätetään se työkaverin laukku, mutta sitä raahattiin kahdestaan ympäri sitä mestaa, eikä löydetty mitään paikkaa, ei motellia tai muutakaan. Luovutin sitten minäkin, ja istuttiin kahville. Aamupalaakaan ei ehtinyt syödä, kun työkaveri ei halunnut syödä mitään oikeaa ruokaa vielä. Sen verran ehdin käydä katselemassa kylän ympäristöä, vaikka pikku murjuhan se oli, että kyllä siellä olisi hyvin voinut patikoida vuoren rinteitä ihastellen sinne Sangriin asti, jonne olis ollu viitisen kilsaa matkaa, ja kyllä siellä muitakin turisteja tuli, että kait siellä jotain muutakin nähtävää olis ollu kun se yks kortteli. 

Halkion markkinapaikka. Melko tyhjillään on...

Eikä tääkään kauppa ollut auki.

Joku linnoitus ja takana komiat vuoret pilvien peitossa.

Mutta minkäs teki, kun ei sen laukun kanssa mihinkään päässyt, niin lähdettiin sitten jo kahden bussilla pois. Ja eiköhän siitä mene Apollonaksen bussi ohi! Siinä vaiheessa itellä otti kupoliin...

Mentiin siis takas Naxokseen vielä syömään aamupala. Sitten käveltiin vielä ympäri kaupunkia, käytiin ihastelemassa merta ja aikalailla se olikin sitten jo nähty mesta kaikin puolin.

Lautta lähti kuudelta kohti Pireusta. Se pysähtyi vielä Paroksen satamassa, joka siis muistutti hyvin paljon Naxosta. Ehkä joskus vielä sinnekin tulee mentyä, ehkä, mistäpä sen tietää.

Hei hei Naxos, tuskin palaan (vaikka koskaan ei pitäisi sanoa 'ei koskaan')

Paroksen satama.

Perillä Pireuksessa oltiin puolilta öin. Päästiin metrolla puoli matkaa, mutta jatkometro ei sitten kulkenutkaan enää siihen aikaan määränpäähän. Otettiin siis taksi, jonka kuski ei puhunut englantia. Työkaveri sano kadun nimen, minä vielä luettelin lähipaikkoja tuntomerkeiksi, niin ku aina ennenkin. Sitten ajeltiin jotain aivan ihme reittejä, ja minä taas kuulemma olin sanonut jotain, josta taksikuski meni ihan sekasi, vaikka kyllä se oli oikeaan suuntaan menossa. Kunnes työkaveri sanoi lisää neuvoja, ja sitten mentiin taas eri katua pitkin.

Voipi siis sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin, kun kämpille pääsi. Aikansa kutaki, sano pässi ku päätä leikattiin. Viikon reissulla iskee kyllä kisaväsymys, ja totta on, että ei niin lyhyessä ajassa vaan ole mahdollista valloittaa maailmaa. Mutta oikein mukavat muistot jäi.